Manchester Unitedin topparin asuntoon murtauduttiin – perhe oli kotona ja piiloutui varkailta

Manchester United ja West Ham iskevät lauantaina yhteen Valioliigassa.
Manchester United on sarjataulukossa seitsemäntenä ja kaksi pistettä enemmän kerännyt West Ham neljäntenä.
Manchester Unitedin päävalmentaja Ralf Rangnick kertoi perjantaisessa lehdistötilaisuudessaan, ettei joukkueen toppari Victor Lindelöf osallistu lauantaiseen otteluun.
Syynä ei ole loukkaantuminen tai tekninen päätös, sillä Rangnickin mukaan Lindelöfin asuntoon murtauduttiin keskiviikkona, kun Manchester United pelasi Lontoossa Brentfordin vieraana. Lindelöf pelasi ottelussa täydet minuutit.
Topparin vaimo ja lapset olivat paikalla asunnossa, kun varkaat murtautuivat sisään. Vaimo ja lapset piiloutuivat huoneeseen, eikä heitä satutettu fyysisesti.
Rangnickin mukaan Lindelöf viettää viikonlopun perheensä tukena, eikä sen vuoksi pelaa West Ham -ottelussa.
Jalkapalloilijoiden asuntoihin murtautumisesta on tullut todellinen trendi ainakin Espanjassa, sillä kymmenien La Liga -pelaajien asuntoihin on murtauduttu viimeisen kolmen vuoden aikana, kun pelaajat ovat olleet pelaamassa otteluitaan.
Lähde: Mundo Deportivo
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta

- Liverpool tarjoaa 80 miljoonaa euroa ranskalaishyökkääjästä
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta
- Teddy Sheringham: Marcus Rashford ei ansaitse siirtyä Barcelonaan
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Newcastle kiinnostunut Brentfordin maalitykistä
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla