Liverpoolin ja Bayern Münchenin tähtäimessä oleva brasilialaistähti vakuuttaa lojaalisuuttaan nykyiselle seuralleen: ”Ajatukseni ovat täysin täällä”
Kuva: Getty Images
Leedsin brasilialaistähti Raphinha vakuuttaa olevansa täysin sitoutunut seuraan, vaikka hän on herättänyt useamman Euroopan suurseuran kiinnostuksen.
Raphinha, 25, siirtyi Leedsiin lokakuussa 2020 ja hänellä on käynnissä toinen kausi seurassa. Tähän mennessä hän on suorastaan loistanut valioliigaviheriöillä, jonka ansiosta kutsu on käynyt myös Brasilian A-maajoukkueeseen.
49 valioliigaotteluun tehot 14+11 mättänyt Raphinha yhdistettiin jo tammikuussa vahvasti Bayern Müncheniin, mutta siirtoa ei tapahtunut. Taiturimaisen brasilialaispelaajan nimi löytyy myös Liverpoolin hankintalistalta. The Athleticin mukaan Raphinha kiinnostaa edelleen Liverpoolia, vaikka seura hankki tammikuussa Luis Díazin.
Ottajia olisi, mutta Raphinha on onnellinen Leedsissä eikä anna muiden asioiden vaikuttaa tekemiseensä.
– Minulla on sopimus vuoteen 2024 asti. Ajatukseni ovat täysin täällä ja keskityn Leedsiin, Raphinha kertoi BBC Sportsille.
– Mitä sopimusasioihin tulee, jätän ne agenttini ja isäni hoidettavaksi. Keskityn vain pelaamiseeni, tekemään maaleja, antamaan maalisyöttöjä, saamaan voittoja joukkueelle ja tekemään Leedsin fanit onnelliseksi.
– Sopimusasiat ovat agenttiani varten. Minä keskityn tekemään ihmiset onnelliseksi jalkapallollani ja tekemään parhaani Leedsin hyväksi.
Raphinha on pelannut kuluvan valioliigakauden aikana 19 ottelua tehoin 8+2. Viime kaudella hän teki 30 otteluun yhteensä kuusi maalia ja antoi yhdeksän maalisyöttöä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan

- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella