Katso: Eläinrääkkäykseen syyllistynyt jalkapallotähti sai kuulla kunniansa – buuauskonsertti ja pilkkalauluja
Kuva: Getty Images
West Hamin ranskalaistoppari Kurt Zouma nousi tiistaina otsikoihin, kun video hänen eläinrääkkäyksestään levisi sosiaalisessa mediassa. Tyrmistyttävällä videolla Zouma, 27, kohteli lemmikkikissaansa brutaalilla tavalla.
Videon aluksi Zouma nostaa keittiössään kissansa ilmaan, pudottaa sen sitten kohti lattiaa ja potkaisee kissan huoneen poikki kuin jalkapallon. Sitten Zouma ajaa kissaansa takaa kotinsa ruokasalissa ja heittää molemmat kenkänsä kohti karkuun säntäilevää kissaa.
Videon lopuksi Zouman poika nostaa kissan ilmaan, kunnes Zouma läväyttää kissaa niin voimakkaasti avokämmenellä päähän, että tämä putoaa iskun voimasta pojan käsistä.
West Ham julkaisi tiistaina tiedotteen, jossa se kertoi harkitsevansa rangaistusta Zoumalle. Keskiviikkona Zouma myös sai rangaistuksen, kun seura antoi hänelle enimmäissakon, jonka se voi tässä vaiheessa antaa. Lehtitietojen mukaan sakon suuruus on 250 000 puntaa.
West Hamin fanit puolestaan tekivät jo tiistain kotiottelussa Zoumalle selväksi, että tällainen käytös on kaikkea muuta kuin hyväksyttävää. Lontoon olympiastadionin yleisö buuasi joka kerta, kun Zouma koski palloon. Myös Watfordin kannattajat antoivat pilkkalauluillaan pienen muistutuksen Zoumalle. Samaa lienee luvassa myös jatkossa.
LUE MYÖS: Valioliigapuolustaja rääkkäsi kissaansa – UFC-tähti räjähti: ”Yritäpä potkaista minua, paskahousu!”
Mikäli upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.
The boo boys were out in full force whenever Kurt Zouma had the ball, reverberating around the London Stadium. But the Chelsea flop didn't let it affect his performance! #whufc #westham #premierleague #WHUWAT #france #saintetienne #stokecity #chelseafc
Watford fans chant and boo at Kurt Zouma less than 24 hours after a shocking video surfaced of him attacking his pet cat.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Crystal Palacen alakulo sai jatkoa – nuorukainen iski Tottenham-uransa avausmaalin
- Thomas Frankilta suorat sanat Tottenhamista: ”Olemme mukana Mestarien liigassa, mutta…”
- Italian suurseura Crystal Palacen hyökkääjän kintereillä
- BBC: Kapteeni jättää Crystal Palacen vasta kesällä – saa pian aloittaa sopimusneuvottelut muiden seurojen kanssa
- Christian Eriksen ei pitänyt Rúben Amorimin väitteestä: ”Se ei auttanut meitä ollenkaan”
- Liverpoolin megahankinta osui vihdoin: ”Minun on hyväksyttävä tämä”
- Pep Guardiola sankaristaan: ”Välillä huudan hänelle, ja välillä haluan suudella häntä”
- ”Hän on taktinen nero” – Unai Emery kerää isoa kiitosta
- Seuralegenda huolissaan Arsenalin ongelmasta: ”Emme voi jatkaa näin”
- Unai Emery toppuutteli mestaruuspuheita: ”En ajattele sitä”
- Florian Wirtz onnistui viimein maalinteossa – Arne Slot: ”Joukkue on jo nähnyt sen, mitä hän tuo meille”
- Enzo Maresca kommentoi Cole Palmerin kiukkuilua
- Wolverhampton teki kyseenalaista valioliigahistoriaa
- Rúben Amorim vaihtoi pelaajansa pelipaikkaa – tuotti heti tulosta: ”Tiesin siitä jo muutama päivä sitten”
- Seuralegenda huolissaan Arsenalin ongelmasta: ”Emme voi jatkaa näin”
- Mikel Arteta kritisoi omiaan: ”Se jää takaraivoon”
- Ollie Watkins hiljensi Stamford Bridgen – Aston Villa kolmen pisteen päässä Valioliigan kärkipaikasta
- Sean Dyche latasi suorat sanat tuomaritoiminnasta: ”Olen täysin ymmälläni”
- ”Hän on taktinen nero” – Unai Emery kerää isoa kiitosta
- Pep Guardiola sankaristaan: ”Välillä huudan hänelle, ja välillä haluan suudella häntä”