Hiekka Nicolas Pépén tiimalasissa käy vähiin – mutta niin käy myös Arsenalin leveys
Kuva: Getty Images
Arsenalin asiosta hyvin perillä oleva Charles Watts kirjoittaa Goal-sivustolla norsunluurannikkolaishyökkääjä Nicolas Pépén tilanteesta seurassa.
Wattsin pääväittämä on, että Afrikan mestaruuskisoissa kaksi maalia iskeneen 26-vuotiaan aika Pohjois-Lontoossa on käymässä vähiin. Näin ovat toki laskelmoineet monet muutkin; peliaikaa ei ole tuntunut Mikel Artetalta heruvan kuin äärimmäisissä tilanteissa. Pépé on pelannut kuluvalla kaudella Valioliigaa ja Liigacupia yhteensä 12 ottelussa, 771 minuutin edestä. Tehoja tällä peliajalla on syntynyt kahden maalin ja viiden syötön verran.
Lillestä hulppealla 80 miljoonan euron summalla elokuussa 2019 hankitun pelaajan sopimus on voimassa kesään 2024, mutta nykyasetuksilla tuossa on kyse vain numeroista kalenterissa. Pépén ura ei voi vielä olla siinä vaiheessa, jossa tämä tyytyy istuksimaan penkillä illasta toiseen. Toistaiseksi Arteta on puolustanut päätöksiään muiden pelaajien ylivertaisuudella.
– Nico haluaa todella auttaa joukkuetta. Tosiasia vain on, että meillä on hänen pelipaikalleen myös Bukayo Saka, joka on ollut loistava.
Manageri on puheissaan sitkeästi pitänyt kiinni ajatuksesta, jonka mukaan Pépén ainoa mahdollinen pelipaikka on oikeassa laidassa. Myöskään kärjen rooli ei hänelle kuitenkaan ole lainkaan vieras. Kun Arsenal päästi tammikussa tontilta sekä Pierre-Emerick Aubameyangin että Folarin Balogunin muihin maisemiin, saattaisi kuvitella managerin edes joissain väleissä testaavan kiistattoman taitavaa Pariisin esikaupungin kasvattia myös ryhmänsä piikissä.
– Uskon, että hänen aikansa on käymässä vähiin, komppaa myös Gunners-legenda Ian Wright podcastissaan.
Mitä tulee ajatukseen peluuttaa Pépéä keskellä, siihen Wrightilla on selkeä näkemys.
– Mikelin on pakko jossain vaiheessa uskaltaa kokeilla sitä.
LUE MYÖS:
- Alexander Isak loukkaantumisen takia sivuun – tämä on tilanne
- Anthony Gordon pani Espanja-tappion käytännössä yhden pelaajan piikkin
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina