Manchester Unitedissa hylkiö, Evertonissa pelin paras – van de Beek on tehnyt ison vaikutuksen Lampardiin

Evertonin päävalmentaja Frank Lampard on saanut jo lyhyessä ajassa erittäin positiivisen kuvan keskikenttäpelaaja Donny van de Beekistä.
Niin Lampard kuin van de Beek, 24, liittyivät Evertoniin viime kuussa. Hollannin maajoukkuepelaaja siirtyi Toffeesin riveihin loppukauden mittaisella lainasopimuksella Manchester Unitedista, jossa hän jäi todella vähälle vastuulle.
United hankki van de Beekin Ajaxista viime kauden alla lähes 40 miljoonalla eurolla, mutta hän on suuresta hintalapustaan huolimatta jäänyt Manchesterissä penkinlämmittäjän rooliin. Ennen lainapestiään hän sai tällä kaudella Unitedissa peliaikaa alle 400 minuuttia.
Van de Beek debytoi Evertonissa pelaten puoli tuntia Newcastlea vastaan ja pääsi heti seuraavassa pelissä avaukseen, kun Toffees isännöi Leedsiä Goodison Parkilla. Lopputuloksena oli 3-0-voitto ja ottelun parhaan pelaajan palkinto.
– Olen ollut todella vaikuttunut hänestä, sanoi Lampard Goalin mukaan.
– Olen erittäin vaikuttunut hänen kunnostaan ja terävyydestään peleissä. Se ei tule yllätyksenä, kun näkee, mitä harjoituksissa tapahtuu.
Lampard antoi van de Beekille kehut myös siitä, miten tämä nousi vaikeasta tilanteestaan.
– Kun mietin hänen aikaansa Manchester Unitedissa, hän on huippupelaaja. Hän oli huippupelaaja, kun United hankki hänet ja hän oli huippupelaaja Ajaxissa.
– Se ei ole helppoa. On eri tapoja reagoida, ja olen varma, että se oli rankkaa. Hän on osoittanut, että siitä voi päästä läpi, jos pysyy nöyränä ja jatkaa työntekoa.
– Ihmiset kunnioittavat sellaista aina. Toivottavasti hänellä on nyt mahdollisuus näyttää osaamistaan säännöllisesti.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”