Mustasta hetkestä toipunut Man United nujersi toista kertaa vihollisensa – Leeds jäi alle maalikarnevaaleissa

Fred nousi ratkaisurooliin, kun Manchester United nappasi vieraspisteet viholliseltaan Leedsiltä. Brasilialaisen osuma toi Red Devilsille voiton taskuun 4-2-lukemin maalirikkaassa kamppailussa.
Unitedilla oli toisen puoliskon alussa musta hetki vieraiden päästettyä kaksi maalia minuutin sisään. Myös avauskierroksen kamppailu Old Traffordilla päättyi 5-1-lukemin punapaitojen juhliin.
Man United sai ensimmäisen huippupaikkansa 27 minuutilla. Paul Pogba pelasi syötön maalinedustalle, mutta Cristiano Ronaldo laukoi päin Leeds-vahti Illan Meslieriä.
Viisi minuuttia myöhemmin vieraat iskivät avausmaalinsa kulmapotkusta. Luke Shaw jakoi keskityksen boksin sisään ja kaksinkamppailussa Diego Llorenten kakkoseksi jättänyt Harry Maguire puski pallon verkkoihin.
Unitedin etumatka tuplaantui avauspuoliskon lisäajalla. Jadon Sancho chippasi pallon maalinedustalle, josta Bruno Fernandes puski 2-0-osuman.
Leeds kavensi lukemia toisen puoliskon alkuopuolella. Rodrigo yritti keskitystä, joka leijaili lopulta heikosti sijoittuneen David De Gean yli verkkoihin.
Isäntien tasoitus syntyi heti seuraavassa tilanteessa, kun Leeds sai hyökkäyksen Aaron Wan-Bissakan harhasyötön jälkeen. Daniel Jamesin syöttö tavoitti takatolpalle liukuneen Raphinhan ja brasilialainen ohjasi pelivälineen sisään.
Maalijuhlat eivät päättyneet tähän. United palasi johtoon viimeisen 20 minuuttisen alkaessa.
Osuman iski Fred, joka tälläsi pallon Sanchon syötöstä takanurkkaan.
Leeds haki ottelun loppuhetkillä aktiivisesti tasoitusmaalia. Mateuz Klich koitti onneaan kaaren takaa, mutta De Gea pysäytti vaarallisen yrityksen venyttäen korkean pallon päätyrajasta yli.
Lopulta Unitedin voitto sinetöityi kaksi minuuttia ennen täyttä aikaa Anthony Elangan viimeisteltyä Fernandesin pystysyötöstä rauhallisesti viimeisen osuman.
Voitto nosti Unitedin takaisin neljän parhaan joukkoon. Eroa kolmantena olevaan Chelseaan on neljä pistettä.
Leeds puolestaan on jäänyt neljässä viimeisessä valioliigaottelussa ilman voittoa. Joukkue löytyy sarjataulukossa sijalta 15.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa

- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä