Altavastaaja Lillen valmentajalla edessään ”uransa suurin ottelu” – löytää Chelseasta myös heikkouksia

Kuva: Getty Images
Ranskan Ligue 1:n viime kauden yllätysmestari Lillen kuluva kausi ei ole ollut yhtä vakuuttava kuin kausi 2020-2021. Lille on sarjassaan vasta sijalla 11. Sarjakärki PSG on jo aivan tavoittamattomissa 23 pisteen päässä, ja ensi kauden Mestarien liigaan pääseminenkin vaatii kunnon loppukiriä.
Mestarien liigan alkulohkonsa Lille kuitenkin voitti, joten se sai neljännesvälieriin pienen edun – toisen osaottelun kotikentällään. Onnetar ei ranskalaisia kuitenkaan hellinyt, sillä vastustajaksi tuli lohkossaan kakkoseksi jäänyt puolustava mestari Chelsea.
Lähtöasetelmat otteluun ovat selkeät, sillä Chelsea on hyvin selkeä ennakkosuosikki. Sen myönsi avoimesti myös Lillen päävalmentaja Jocelyn Gourvennec, 49, joka luonnehti maanantaisessa lehdistötilaisuudessa ottelua ”uransa suurimmaksi peliksi”. Aiemmin Guingampia ja Bordeaux’ta valmentanut Gourvennec aloitti Lillen valmentajana viime kesänä.
– Tämä on luultavasti urani suurin ottelu, mutta en ajattele sitä. Mielessäni on joukkueen kehittyminen. Peli on erittäin arvovaltainen, mutta valmistaudumme siihen samoilla rutiineilla. Olemme hyvin valmistautuneita, Gourvennec sanoi RMC Sportin mukaan.
– Tämä on meille ylimääräinen askel. Uhmasimme lohkovaiheessa ennusteita, koska teimme töitä ja meillä oli voittava asenne.
– Chelsea on mahtava seura, jossa on mahtavia pelaajia. Haluamme silti näyttää heille, että olemme täällä hyvästä syystä. Haluamme osoittaa, mihin pystymme. Meitä vastaan ei ole helppoa pelata. Haaste on valtava, ja kestää neljä puoliaikaa.
Lillellä oli jokaisessa lohkovaiheen ottelussa joko loukkaantumisista tai pelikielloista johtuneita poissaoloja. Nyt ryhmä on kuitenkin terve ja pääsee mittelöön parhaalla kokoonpanollaan. Vain loukkaantumisesta toipuneen Renato Sanchesin kohdalla on epäselvää, onko hän valmis avaukseen vai aloittaako vaihdossa.
[readmore from=Mestarien-liiga]
Gourvennec lupaa, että Lille tulee otteluun ”300-prosenttisella keskittymisellä”, eikä halua olla pelkkä Chelsean ”sparraaja”. Chelsean pelaamista on analysoitu huolella, ja potentiaalisia heikkouksiakin valmentaja Chelseasta löytää.
– Chelsea on vahva molemmissa päissä kentää. Pallollisina heillä on vahva tekninen pohja. He ovat täysipainoinen joukkue.
– Kuitenkin, kun he hyökkäävät ahnaasti, tiloja saattaa aueta. Meidän täytyy puolustaa tiivisti, mutta tulemme saamaan mahdollisuuksia. Emme voi keskittyä pelkkään puolustamiseen ja vastahyökkäyksiin, vaan meidänkin täytyy pitää palloa. Heikommista jaksoista selviäminen on ensiarvoisen tärkeää, Gourvennec lupasi.
Ottelu Chelsea-Lille alkaa kello 22 ja sitä voi seurata C Moren kanavilta.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- West Hamin rämpiminen jatkuu – hävisi taas kotonaan
- Paljastus! Jürgen Klopp hylkäsi Manchester Unitedin tarjouksen
- Surkuhupaisa tilasto sen kertoo: Liverpoolin superhankintojen aloitus ollut umpisurkea
- ”Sitä parhaat managerit tekevät” – Ruben Amorim saa ylistystä omiltaan
- Jurgen Klopp ei sulje pois paluuta Liverpooliin: ”Teoriassa mahdollista”
- Suru-uutinen: Entisen Man City -luotsin poika kuoli onnettomuudessa
- Wayne Rooney: Alexander Isak pitäisi pudottaa penkille
- Gary Neville: Manchester Unitedin on päästävä kuuden joukkoon Valioliigassa
- Roy Keane kritisoi suorasanaisesti Virgil van Dijkia: ”Pitäisi katsoa syvälle peiliin”
- Jamie Carragher: Mohamed Salah ei ole enää itsestäänselvä avauksen pelaaja Liverpoolissa
- Paljastus! Jürgen Klopp hylkäsi Manchester Unitedin tarjouksen
- Surkuhupaisa tilasto sen kertoo: Liverpoolin superhankintojen aloitus ollut umpisurkea
- ”Sitä parhaat managerit tekevät” – Ruben Amorim saa ylistystä omiltaan
- Wayne Rooney: Alexander Isak pitäisi pudottaa penkille
- Roy Keane kritisoi suorasanaisesti Virgil van Dijkia: ”Pitäisi katsoa syvälle peiliin”
- West Hamin rämpiminen jatkuu – hävisi taas kotonaan
- Jamie Carragher: Mohamed Salah ei ole enää itsestäänselvä avauksen pelaaja Liverpoolissa
- Jurgen Klopp ei sulje pois paluuta Liverpooliin: ”Teoriassa mahdollista”
- Liverpoolille neljäs peräkkäinen tappio – Virgil van Dijk otti kantaa tilanteeseen
- Suru-uutinen: Entisen Man City -luotsin poika kuoli onnettomuudessa