FA Cupin tuhkimotarina päätökseen – Everton lähetti sensaatiojoukkueen laulukuoroon
Kuva: Getty Images
Everton eteni torstaina FA Cupin kahdeksan parhaan joukkoon kaatamalla Boreham Woodin kotikentällään 2-0.
Avausjakso eteni täydellisesti Evertonin hallinnassa, mutta Toffees ei saanut rakenneltua riittävän vaarallisia maalintekopaikkoja siirtyäkseen johtoon.
Ottelu keskeytyi hieman ennen taukoa katsomossa sattuneen sairauskohtauksen takia. Tilanne selvisi kuitenkin nopeasti ja peliä jatkettiin jo parin minuutin kuluttua.
Tauolle mentäessä maalintekoyritykset olivat 6-0 kotijoukkueen hyväksi.
Everton siirtyi johtoon 57. minuutila. Jonjoe Kenny pelasi matalan keskityksen maalin edustalle Salomón Rondónille, joka ohjasi pelivälineen etukulmasta sisään.
Toffees heilutti verkkoa myös kymmenisen minuuttia myöhemmin, kun pallo painui maaliin Richarlisonin kasvojen kautta. Brassihyökkääjä osui kuitenkin palloon myös kädellään, joten osuma hylättiin.
Everton sai lopulta toisen maalinsa 84. minuutilla, kun Rondón puski Andros Townsendin keskityksestä illan toisen osumansa.
Viidenneksi korkeimmalla sarjaportaalla pelaava Boreham Wood oli viidennen kierroksen ainoa joukkue, joka ei ole Englannin kahdelta ylimmältä sarjatasolta. Cupin aiemmilla kierroksilla se pudotti muun muassa AFC Wimbledonin (3. sarjaporras) ja Bournemouthin (2.).
LUE MYÖS:
- Tässä FA Cupin puolivälieräparit – Valioliigan kärkijoukkueet välttivät toisensa
- Evertonilta hieno ele illan vastustajalle – kustansi alasarjalaiselle ainutlaatuisen peliasun sekä matkustuskulut ja yön hotellissa
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”
- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- Erikoinen yllätys: vastikään Tottenhamiin palannut urheilupomo lähdössä nyt muualle
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Crystal Palacen Oliver Glasner kiehui: ”Todella häpeällinen esitys”
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”