Katso! Leedsin sankari yritti imitoida Keanen ikonista tuuletusta – toteutus jäi piippuun: ”Minun on harjoiteltava sitä”
Kuva: Getty Images
Leeds teki perjantai-iltana huiman kirin Molineux’lla ja nousi kahden maalin takaa 3-2-vierasvoittoon.
Wolves johti ottelua puoliajalla 2-0-lukemin, eikä juuri kukaan osannut vielä tuossa kohtaa aavistaa, mitä tuleman pitää.
Ottelun käännekohta nähtiin toisen jakson alussa, kun Wolvesin kärkipelaaja Raúl Jimenez sai toisen keltaisen kortin ja lensi ulos.
Jimenezin ulosajon jälkeen Leeds nappasi otteen pelistä. Reilun tunnin kohdalla Jack Harrison kavensi ja vain minuutteja myöhemmin Rodrigo tasoitti pelin.
Leeds haki ottelun lopussa hanakasti voittomaalia ja siinä lopulta myös onnistui. Laitapuolustaja Luke Ayling oli oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja laukoi maalinedusruuhkasta pallon José Sán jalkojen välistä maaliin.
Ayling, 30, ei ole mikään tuttu nimi maalintekijäluettelossa. Hän on tehnyt ammattilaisuransa aikana yhteensä 16 maalia. Mutta kun hän maalinteossa onnistuu, tuuletukset ovat näyttäviä.
Ayling yritti tällä kertaa imitoida Robbie Keanen ikonista kärrynpyörätuuletusta. Yritys hyvä, toteutus ei niinkään. Englantilaispuolustaja myönsikin ottelun jälkeen, että hänen tulee harjoitella sitä, jotta se sujuisi ensi kerralla paremmin.
– Yritin tehdä Robbie Keanen tuuletuksen, mutta en onnistunut kärrynpyörän laskeutumisessa, joten minun on harjoiteltava sitä! Ayling sanoi pilke silmäkulmassa.
Aylingin maalituuletuksen, ja sen, mitä hän yritti näet alla olevista upotuksista. Mikäli ne eivät näy laitteellasi, voit katsoa ne täältä ja täältä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta