”Hän ei ole enää yhtä hyvä, mutta varmasti yhtä ärsyttävä” – Wayne Rooney kertoi mielipiteensä Cristiano Ronaldosta

Wayne Rooney on yksi Englannin modernin jalkapallohistorian kaikkein suurimmista pelaajista.
Nykyään Mestaruussarjassa pelaavaa Derbyä valmentava Rooney edusti Manchester Unitedia vuodet 2004-17. Hän viimeisteli maajoukkueurallaan yli 50 maalia ja osallistui lukuisiin arvoturnauksiin.
The Sun haastatteli hyökkääjälegendaa, joka kertoi muun muassa mielipiteensä Cristiano Ronaldosta.
– Ronaldo oli niin hyvä ja samaan aikaan niin ärsyttävä. Todennäköisesti hän ei ole enää yhtä hyvä pelaaja, mutta varmasti edelleen yhtä ärsyttävä. Hän tykkää filmaamisesta. Minulla ei ollut koskaan minkäänlaista ongelmaa Ronaldon kanssa.
Kesän 2006 MM-lopputurnauksessa Rooney ja Ronaldo iskivät yhteen puolivälierissä. Portugali pudotti Englannin lopulta rangaistuspotkukilpailussa. Ronaldo oli hankkimassa Rooneylle punaista korttia.
– Puhuin hänen kanssaan silloin pukukoppitunnelissa ja sanoin, ettei minulla ole mitään ongelmaa sen suhteen, että haluat saada minulle ulosajon. Itsekin yritin saada hänelle varoituksen sukeltamisesta koko avausjakson ajan.
Rooney siirtyi Evertonista Manchester Unitediin kesällä 2004. Rooney nousi vuosien saatossa Manchester Unitedin seurahistorian parhaimmaksi maalintekijäksi 253 täysosumallaan. Rooneyn mukaan Sir Alex Ferguson halusi hänet Manchester Unitediin jo vuosia aiemmin.
– Hän yritti hankkia minut, kun olin 14-vuotias. Hän puhui puhelimessa äitini ja isäni kanssa. He sanoivat minulle, että Sir Alex on puhelimessa ja Manchester Unitedin haluavan hankkia minut. Sanoin suoraan, että painukaa hel*ettiin, koska haluan pelata vain Evertonissa, Rooney muisteli.
– Myöhemmin ajan kanssa ymmärsin, että minun on pelattava Sir Alexin alaisuudessa. Siirryin Manchester Unitediin Fergusonin vuoksi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Man Unitedin vire ”hävettää” Rúben Amorimia – portugalilaisluotsi kyseenalaisti tulevaisuutensa seurassa
- Arsenal nousi kahden maalin takaa tasoihin Liverpoolin vieraana – kotiyleisö buuasi entiselle suosikilleen
- West Ham katkaisi surkean putkensa jatkamalla Man Unitedin vastaavaa
- Newcastle voitti Chelsean ja nousi kolmanneksi – Nicolas Jackson sai suoran punaisen kortin
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan