Tottenham-episodi oli lähellä saada Joe Hartin ripustamaan hanskat naulaan: ”Hän sanoi minun olleen siinä pisteessä”
Kuva: Getty Images
Englannin A-maajoukkueen entinen ykkösmaalivahti Joe Hart kertoi aiemmin uutisoituun tapaan In The Stiffs -podcastissa keskustelustaan Man Cityyn aikoinaan saapuneen Pep Guardiolan kanssa.
Samassa yhteydessä veskari puhui myös vastaavasta neuvonpidosta Nuno Espírito Santon kanssa, tämän lyhyen Tottenham-pestin alussa. Portugalilaisen tyyli puhua oli Hartin mukaan vielä Guardiolaa paljon suorempi.
– Seurassa oli menossa isojen muutosten jakso, ja Nuno kutsui minut puheilleen. Tiesin että joukkueeseen oli tulossa uusi maalivahti.
Itsekin urallaan maalivahtina toimineen valmentajan viesti kyseisessä keskustelussa oli tyly.
– Tehdään asia selväksi. Mitä tahansa tapahtuukin, sinä et potkaise palloa tänä vuonna, Hart sanoo Nunon ladelleen. Jatko oli yhtä selkeää.
– Olet vapaa toimimaan urheilutoimenjohtajan kanssa löytääksesi tien ulos tästä seurasta. Tee niin kuin haluat.
Valmentajan näkemys oli, että kaikki on Hartin kohdalta jo ohi. Hän myöntää miettineensä, oliko se todella tilanne.
– Hän sanoi että uskoo jokaisen pelaajana kohdalla tulevan joskus eteen tilanteen, jossa keho ei enää riitä. Hän sanoi minun olleen tuolloin siinä pisteessä. Menin kotiin täysin tyrmistyneenä ja mietin, että tämä oli tässä, en jaksa enää.
Espírito Santo sai lähteä Tottenhamin ohjaksista alle puolessa vuodessa. Hart viipyi seurassa lähes vuoden, siirtyen elokuussa 2021 nykyisen työnantajansa, Celticin palvelukseen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Thomas Frank kertoi mielipiteensä Tottenham-kapteenin ylilyönnistä
- Bruno Fernandes loukkaantui – Rúben Amorim vaatii muilta pelaajilta tasonnostoa
- John Terry: Chelsean hankittava kokemusta joukkueeseensa
- Andoni Iraola kertoi mielipiteensä Antoine Semenyon tulevaisuudesta
- MD: Barcelonan ja Englannin maajoukkuetopparin sopimusneuvottelut loppuivat lyhyeen
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
- Thomas Frank: Tottenham-pelaajien pidettävä itsestään huolta jouluna – ”Meillä olisi isompi ongelma, jos…”
- Arsenal eteni rangaistuspotkuilla liigacupin välieriin – Arteta ylpeä yhdestä asiasta: ”Kun sellaista tapahtuu…”
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- MD: Barcelonan ja Englannin maajoukkuetopparin sopimusneuvottelut loppuivat lyhyeen
- Thomas Frank kertoi mielipiteensä Tottenham-kapteenin ylilyönnistä
- Bruno Fernandes loukkaantui – Rúben Amorim vaatii muilta pelaajilta tasonnostoa
- Andoni Iraola kertoi mielipiteensä Antoine Semenyon tulevaisuudesta
- John Terry: Chelsean hankittava kokemusta joukkueeseensa
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- Thomas Frank: Tottenham-pelaajien pidettävä itsestään huolta jouluna – ”Meillä olisi isompi ongelma, jos…”
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä