Valioliigan kahteen otteeseen Manchester Cityn maalivahtina voittanut Joe Hart harjoittaa ammattiaan tätä nykyä Celticissä. Vuoteen 2016 saakka ykköstorjujan paikkaa Cityssä pitänyt shrewsburyläinen joutui lopulta vaihtamaan maisemaa Pep Guardiolan saavuttua joukkueen ohjaksiin.

Hart kertoi ratkaisevasta keskustelustaan katalonialaisvalmentajan kanssa In The Stiffs -podcastissa.

– Hän oli hyvin perehtynyt taustaani ja siihen miten pelaan jalkapalloa. Se oli kahden tunnin mittainen keskustelu jonka päätteeksi hän sanoi että tämä ei tule toimimaan. Hän sanoi ettei näe minussa sitä, mitä hakee joukkueensa maalivahdilta.

75 Englannin A-maaottelua pelannut, tätä nykyä 34-vuotias vahti oli jo Guardiolan saapuessa varsin kokenut tekijä, ja vaati näytön paikkaa.

– Sanoin että mielestäni ansaitsen mahdollisuuden. Hän vastasi että totta kai saan sellaisen, mutta… Kun lauseiden loppuhin tulee ”mutta” -sanoja, sitä tietää että päätös on tehty.

Hart sanoo ettei tunne lopulta tulleensa kohdelluksi väärin.

– Hän oli varmaankin oikeassa, en pystynyt kääntämään hänen päätään. Toisaalta, en minä ole suurempi kuin kukaan muu. Jos tämän pitää olla tieni niin sitten se on. Ihmiset Manchester Cityssä tulevat aina pysymään sydämessäni, ja olen heille kiitollinen. Seurassa ja sen hierarkiassa on kuitenkin kysymys liiketoiminnasta.