Man Cityn ex-pelaaja kritisoi Atléticon riitapukaria: ”Hän on valinnut väärän lajin”
Kuva: Getty Images
Englannin maajoukkueen entinen pelaaja Shaun Wright-Phillips sanoo, että Atlético Madridin toppari Stefan Savić on valinnut väärän lajin, jos hän hiiltyy aina samalla tavalla kuin keskiviikkona Mestarien liigassa Manchester Cityä vastaan.
City eteni kilpailun neljän parhaan joukkoon pelattuaan espanjalaisten vieraana 0-0-tasapelin. Ensimmäinen osa päättyi Manchesterissä kotijoukkueen 1-0-voittoon.
[readmore from=Manchester-City]
Toisen osaottelun loppuhetkillä tunteet kuumenivat joukkueiden välillä siinä määrin, että erotuomarin oli käytävä taskullaan lukuisia kertoja. Varsinaisen peliajan viimeisellä kymmenminuuttisella sekä lisäajalla jaettiin peräti kahdeksan keltaista ja yksi punainen kortti.
Pelaajat jatkoivat nahistelua myös kentältä poistuessaan, ja paikalla olleiden poliisien oli rauhoiteltava riitapukareita.
Yksi kahakan päähahmoista oli montenegrolaistoppari Savić, joka muun muassa puski päällään Raheem Sterlingiä ja veti Jack Grealishiä tukasta. Cityä itsekin edustanut Wright-Phillips, 40, sanoi Goalin haastattelussa, että pelaajien välisessä kuittailussa ei pitäisi olla ammattilaisille mitään uutta.
– Tuollaisissa peleissä on aina tulinen tunnelma, mutta on olemassa keino käsitellä sitä.
– Jack [Grealish] käsitteli minusta tilanteen täydellisesti, hän vain nimitteli häntä (Savićia). Minusta siinä ei ole mitään väärää. Jos Savić suuttui siitä, niin se teki vain hänestä pellen.
– Jos hän ei pysty elämään sen kanssa, niin hän on valinnut väärän lajin. Nimittelyä kuulee jokaisella stadionilla. Se on vain jalkapalloa, se on osa sitä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan