Derbyn manageri Wayne Rooney toivoo, että seuran entinen omistaja Mel Morris menetti yöunensa, kun joukkueen putoaminen Ykkösliigaan varmistui.

Ramsin putoaminen Englannin kolmannelle sarjaportaalle varmistui maanantaina, kun se hävisi Queens Park Rangersille 0-1 ja Reading ja Swansea pelasivat tasapelin.

Derbylta vähennettiin kauden alkumetreillä 12 pistettä, koska se ajautui hallintojärjestelyyn Morrisin omistajuuden aikana. Viime marraskuussa siltä vähennettiin vielä yhdeksän pistettä EFL:n kirjanpitosääntöjen rikkomisesta.

Ilman pistevähennyksiään Derbyllä olisi kasassa 52 pistettä, joiden turvin se olisi sarjataulukossa 17. sijalla. Se on kuitenkin parhaillaan viimeistä edellisenä, kymmenen pisteen päässä putoamisviivasta, eikä Derbylla ole enää kuin kolme ottelua jäljellä.

– Olemme keränneet tarpeeksi pisteitä ollaksemme tässä sarjassa ensi kaudella. Olemme pelanneet todella hyviä otteluita ja kehittäneet nuoria, paikallisia pelaajia, joten siinä mielessä tulevaisuus näyttää valoisalta, kommentoi Rooney Athleticin mukaan.

– Tiedän, että Mel on suuri Derby-fani, joten olen varma, että hän on seurannut tilannetta pettyneenä.

– Olemme tehneet kaikkemme, jottei tämä tapahtuisi, ja olemme työskennelleet erittäin kovasti.

– Toivottavasti hänelle ei tule uni hyvin tänä yönä ja tämä pyörii hänen mielessään, koska minusta hänen on mietittävä tätä.

– Seurasta on tullut täysi sekasotku.

Derby on pelannut kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla viimeksi kaudella 1985-86.