Nuoren valioliigapelaajan kohtalo surettaa – ”Meidän on vain rukoiltava hänen puolestaan”
Kuva: Getty Images
Southamptonin pelaajat ovat osoittaneet tukensa nuorelle puolustajalle Tino Livramentolle, joka loukkaantui vakavasti viikonlopun Brighton-ottelussa.
Livramento on pitkään sivussa kentiltä kaksinkamppailutilanteessa tulleen polven eturistisidevamman takia.
– Se on erittäin surullista. Meistä tuntuu pahalta. Sinä päivänä, kun hänet näki kentän pinnassa, pelaajien reaktiosta näki, kuinka vakava vamma se on, Southamptonin puolustaja Mohammed Salisu toteaa.
– Ehkä menee kahdeksan tai yhdeksän kuukautta ennen kuin hän palaa takaisin ja toivottavasti hän palaa vahvana ja auttaa joukkuetta samalla tavalla kuin hän on nyt tehnyt. Meidän on vain rukoiltava hänen puolestaan – että hän palaa takaisin vahvempana.
– Kun loukkaantuu ja saa tällaisen vamman, se ei ole helppoa. Henkisesti se on vaikeaa, mutta pelaajat ovat hänen tukenaan. Henkilökunta, fanit ja kaikki auttavat häntä palaamaan.
Kaksi maalia Brightonin verkkoon tehnyt kapteeni James Ward-Prowsekin ilmaisi tukensa Livramentolle.
– Kaikille oli ikävää ja stressaavaa nähdä se. Ei ole mukavaa nähdä kenenkään loukkaantuvan tuolla tavalla. Sen hyväksyminen vie hieman aikaa, mutta nyt meidän joukkueena ja seuran on oltava hänen takanaan ja annettava hänelle tarvittava tuki, kommentoi Ward-Prowse.
Livramento, 19, siirtyi Southamptoniin viime kesänä Chelseasta. Sopimukseen on tiettävästi kirjattu takaisinostopykälä, jonka myötä lontoolaisseura voi vielä napata hänet itselleen.
Lue lisää: Nuoren englantilaispuolustajan kausi päättyi karmeaan loukkaantumiseen – paluu pelikentille vasta ensi vuoden puolella
Lähde: Daily Echo
LUE MYÖS:
- Pep Guardiola epätietoinen avainpelaajansa pelikunnosta
- Onko tässä Newcastlen uusi ykköstorjuja? Managerilta vuolaat ylisanat
- Thomas Frank otti taas yhteen Spurs-fanien kanssa: ”Täysin asiatonta”
- Arsenalia vastaan loistanut Chelsea-peluri ei ehkä pelaa seuraavassa ottelussa: ”Rehellisesti, ei”
- Alexander Isak teki viimein maalin Valioliigassa – näin Arne Slot kommentoi
- Rúben Amorim kertoi, miksi Manchester United tekee niin paljon erikoistilannemaaleja
- West Ham -tähdeltä suorat sanat Englannin jalkapalloliitolle
- Mikel Merino: Moisés Caicedon taklaus oli ”kammottava”
- Chelsea piti alivoimalla Arsenalin kurissa – Caicedolle uran ensimmäinen ulosajo
- Oliver Glasner: Crystal Palacen on korjattava virheensä tammikuussa
- West Ham -tähdeltä suorat sanat Englannin jalkapalloliitolle
- Liverpool penkitti Mohamed Salahin ensimmäistä kertaa yli vuoteen – näin perusteli Arne Slot
- Mikel Merino: Moisés Caicedon taklaus oli ”kammottava”
- 50 maalin raja rikki ennen joulukuuta – Frank Lampardin joukkue pelaa hurjaa kautta
- Rúben Amorimilta suorasanaista kritiikkiä pelaajalleen
- Rúben Amorim kertoi, miksi Manchester United tekee niin paljon erikoistilannemaaleja
- Oliver Glasner: Crystal Palacen on korjattava virheensä tammikuussa
- Chelsea piti alivoimalla Arsenalin kurissa – Caicedolle uran ensimmäinen ulosajo
- Alexander Isak osui viimein! Liverpoolille voitto
- Italian suurseura kiinnostunut Crystal Palacen maalitykistä