Man Unitedin väliaikaismanagerille huhutaan tuplaroolia – Roy Keane ei pidä ideasta: ”Se vain lisää hämmennystä”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin pelaajalegenda Roy Keane ei pidä siitä ajatuksesta, että joukkueen väliaikaismanageri Ralf Rangnick jatkaisi ensi kaudesta alkaen seuran neuvonantajana sekä Itävallan A-maajoukkueen päävalmentajana.
Uutisoimme torstaina Athleticin tietojen pohjalta, että Rangnick harkitsee vakavissaan siirtymistä Itävallan peräsimeen. Hänen on kuitenkin määrä jatkaa tämän kauden jälkeen Unitedissa konsulttina kaksivuotisella sopimuksella.
Rangnick ei torstaina halunnut syventyä Itävalta-pestiä koskeviin kysymyksiin, mutta hän vahvisti, että periaatteessa hänen aikataulunsa mahdollistaisi jatkossa kahden työtehtävän hoitamisen samanaikaisesti.
– Voin vahvistaa, että jatkan ehdottomasti konsultin roolissa.
– Se jättäisi tilaa toiselle työlle, mutta niin me sovimmekin viime vuoden marraskuussa.
Telegraphin tietojen mukaan Rangnickin rooli Unitedin neuvonantajana keskittyy pitkälti rekrytoimiseen, ja hänen odotetaan työskentelevän konsulttina kuusi päivää kuukaudessa.
Keane ei kuitenkaan pidä tuplaroolista ajatuksena. Hänen mielestään olisi parempi, että United aloittaisi kokonaan puhtaalta pöydältä tulevana kesänä, kun uusi manageri Erik ten Hag saapuu seuraan.
– Minusta puhtaalta pöydältä aloittaminen uuden valmentajan kanssa ei olisi huono asia, kommentoi Keane Telegraphin mukaan.
– Se (tuplarooli) ei ole mahtava juttu. Minusta se vain lisää hämmennystä. Maajoukkuepesti on valtava työ itsessään, joten uskon, että kahden roolin hoitaminen olisi vaikeaa.
LUE MYÖS:
- Manchester Unitedin väliaikaismanageri harkitsee tarjousta maajoukkueelta
- Cristiano Ronaldo pelasti taas Manchester Unitedin – Chelsea laittoi David de Gean hikoilemaan
- Ralf Rangnick myöntää: Manchester United on riippuvainen Cristiano Ronaldosta
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ivan Toney yhdistetty Valioliigaan – seurapomo otti kantaa huhuihin
- Thomas Tuchel: Englannilla ”liikaa” huippupelaajia – jotkut saattavat jäädä ulos MM-kisoista
- Näin Thomas Tuchel kommentoi tulevaisuuttaan Englannin maajoukkuevalmentajana
- Jamie Carragher kertoi, miksei Mohamed Salah’n avauskokoonpanon paikkaa voi pitää itsestäänselvyytenä
- Pelkkiä voittoja, ei ainuttakaan takaiskumaalia – Englannin hurja vire sai jatkoa
- Yksi pesti kiinnostaa Ole Gunnar Solskjæria: ”Ehdottomasti olisin kiinnostunut”
- Ole Gunnar Solskjær avaa, miksi tähtihankinta floppasi Man Unitedissa: ”Tästä asiasta ei ole aiemmin puhuttu”
- Pierre-Emerick Aubameyang avasi sanaisen arkkunsa Chelsea-kaudesta: ”Se oli vi**n iso virhe”
- Ederson: Olin onneton Manchester Cityssä ja minun oli päästävä pois
- Malick Thiaw ylistää Newcastlen kannattajia: ”En unohda sitä hetkeä koskaan”
- Pelkkiä voittoja, ei ainuttakaan takaiskumaalia – Englannin hurja vire sai jatkoa
- Ederson: Olin onneton Manchester Cityssä ja minun oli päästävä pois
- Yksi pesti kiinnostaa Ole Gunnar Solskjæria: ”Ehdottomasti olisin kiinnostunut”
- Ole Gunnar Solskjær avaa, miksi tähtihankinta floppasi Man Unitedissa: ”Tästä asiasta ei ole aiemmin puhuttu”
- Pierre-Emerick Aubameyang avasi sanaisen arkkunsa Chelsea-kaudesta: ”Se oli vi**n iso virhe”
- Sky: Valioliigaseurat kiinnostuneita Arsenal-nuorukaisesta – tarvitsee peliaikaa päästäkseen MM-kisoihin
- Chelsea haluaa Ranskan maajoukkuevahdin – saatavilla ilman siirtokorvausta
- Gary Neville mestaruustaistelusta: ”Arsenal on parempi, mutta City…”
- Malick Thiaw ylistää Newcastlen kannattajia: ”En unohda sitä hetkeä koskaan”
- Andy Robertson puhui tulevaisuudestaan: ”Jos tämä on viimeinen kauteni…”