Mitä tekee Christian Eriksen? – Brentford-managerilta vahva viesti

Brentfordiin tammikuussa siirtynyt Christian Eriksen on ollut erinomainen Valioliigassa. Vahvat otteet ovat myös herättäneet kiinnostusta Erikseniä kohtaan.
Viime kesänä sydänpysähdyksen Suomea vastaan EM-kisoissa kokenut Eriksen oli pitkään pelaamatta. Lopulta testit näyttivät hyvältä ja Eriksen sai luvan etsiä uutta seuraa. Hieman yllättäen valinta kohdistui Brentfordiin, jossa tosin on pitkään ollut vahvat siteet Tanskaan.
Eriksen on viihtynyt Brentfordissa hyvin. Sen jälkeen kun mies pääsi pelikuntoon, on vastuuta tullut runsaasti. Eriksen on pelannut edelliset viisi ottelua alusta loppuun. Tehojakin on tullut mukavasti, kahdeksaan otteluun yksi maali ja kaksi maalisyöttöä.
Ei ole siis ihme, että Brentfordin manageri Thomas Frank haluaisi pitää kiinni Eriksenistä, jonka sopimus päättyy kesällä. Tällä hetkellä Frank on jopa luottavainen, että Eriksen voisi hyvin jatkaa ensi kaudella Brentfordissa.
– Uskon, että meillä on erittäin hyvä mahdollisuus pitää hänet täällä. Tiedän, että hän on onnellinen täällä ja nauttii jalkapallosta. Se on kuitenkin päätös, joka tehdään kauden jälkeen, Frank sanoi BBC:n mukaan Man Utd -tappion jälkeen.
Eriksenin ympärillä on ollut jonkin verran siirtohuhuja, mutta ainakin joukkueen sisällä on ollut kova luottamus siihen, että Eriksen tekisi jatkosopimuksen. Brentfordin ykköshyökkääjä Ivan Toney kertoi aiemmin olevansa varma siitä, että Eriksen jatkaa seurassa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta

- Liverpool tarjoaa 80 miljoonaa euroa ranskalaishyökkääjästä
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta
- Teddy Sheringham: Marcus Rashford ei ansaitse siirtyä Barcelonaan
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Newcastle kiinnostunut Brentfordin maalitykistä
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla