Erling Braut Håland ei jää ainoaksi – Man Cityn puheenjohtaja vahvisti seuran tekevän lisää hankintoja: ”Pyrimme vahvistamaan niitä alueita”

Kesän siirtoikkuna ei ole vielä edes virallisesti auennut, mutta siitä huolimatta Manchester City on jo tehnyt kenties sen kaikkein kovimman hankinnan värväämällä Erling Braut Hålandin viisivuotisella sopimuksella.
Håland ei suinkaan ole jäämässä Cityn ainoaksi kesähankinnaksi. Ensimmäistä Mestarien liigan voittoa tavoittelevan Cityn puheenjohtaja Khaldoon Al Mubarak vahvisti seuran tekevän vielä ainakin pari pelaajahankintaa.
– Voin vahvistaa, että pelaajia tulee lisää, Khaldoon sanoi.
– Pyrimme vahvistamaan joukkuetta niillä alueilla, joihin tarvitsemme vahvistuksia. Joka kausi jotkut pelaajat lähtevät ja meidän on päivitettävä joukkuetta. Pyrimme aina parantamaan ja vahvistamaan. Veikkaan, että teemme vielä pari hankintaa.
Telegraphin mukaan Cityn on tarkoitus hankkia vahvistukset vasemman laitapuolustajan tontille sekä keskikentälle, jonne jää tyhjiö joukkueen kapteeni Fernandinhon poistuessa seurasta. Näille pelipaikoille ovat tyrkyllä Brightonissa huippukauden pelannut Marc Cucurella sekä Leedsin Kalvin Phillips.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”