TOP 10: Valioliigan siirtoikkuna on auki – nämä huippusiirrot jo käytännössä tapahtuneet
Valioliigan siirtoikkuna on nyt virallisesti auki. Kesän siirtoikkuna sulkeutuu Englannin osalta Suomen aikaa 2. syyskuuta kello 01. Valioliigassa on tehty jo useita isoja siirtoja.
Englannissa otettiin varaslähtö siirtoikkunan suhteen, mutta sopimukset astuvat virallisesti voimaan vasta 1. heinäkuuta.
Kesän siirtoikkunan isoin kauppa tähän mennessä on tietysti norjalaisen Erling Hålandin siirto Borussia Dortmundista Manchester Cityyn. Virallisesti Håland on Cityn pelaaja vasta heinäkuun alusta. City maksaa Hålandista Dortmundille 75 miljoonaa euroa.
Toiseksi suurin siirto tähän mennessä on yhdysvaltalaisen Brenden Aaronsonin siirto Red Bull Salzburgista Leedsiin. Kauppahinta on noin 32,8 miljoonaa euroa.
Aston Villa on tehnyt jo kaksi isoa siirtoa. Toppari Diego Carlos saapuu Sevillasta 31 miljoonalla eurolla ja seurassa lainalla loppukauden pelannut Philippe Coutinho siirtyy virallisesti Steven Gerrardin miehistöön 20 miljoonalla eurolla Barcelonasta.
Valioliigan jättävistä pelaajista isoimpia siirtoja euroissa ovat tähän mennessä Mattéo Guendouzin siirto 11 miljoonalla eurolla Arsenalista Marseilleen ja Rúben Vinagren siirto kymmenellä miljoonalla eurolla Wolvesista Portugalin suurseura Sportingiin.
Ilmaissiirtoja on myös kesällä luvassa. Yksi iso siirto nähtiin jo, kun Antonio Rüdiger jätti Chelsean sopimuksen umpeuduttua ja siirtyi ilmaiseksi Real Madridiin. Myös Paul Pogba jättää kesällä Manchester Unitedin, mutta määränpää on vielä auki.
TOP 10 -siirrot tähän mennessä
| Sija | Pelaaja | Mistä | Mihin | Hinta |
|---|---|---|---|---|
| 1. | Erling Håland | Borussia Dortmund | Man City | 75 milj. € |
| 2. | Brenden Aaronson | RB Salzburg | Leeds | 32,8 milj. € |
| 3. | Diego Carlos | Sevilla | Aston Villa | 31 milj. € |
| 4. | Philippe Coutinho | Barcelona | Aston Villa | 20 milj. € |
| 5. | Matt Targett | Aston Villa | Newcastle | 17,5 milj. € |
| 6. | Hee-chan Wang | RB Leipzig | Wolves | 16,7 milj. € |
| 7. | Rasmus Kristensen | RB Salzburg | Leeds | 13 milj. € |
| 8. | Mattéo Guendouzi | Arsenal | Marseille | 11 milj. € |
| 9. | Rúben Vinagre | Wolves | Sporting | 10 milj. € |
| 10. | Marko Grujic | Liverpool | Porto | 9 milj. € |
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: MM-kisatähti siirtyy Valioliigaan
- The Athletic: Newcastle teki jättitarjouksen Tottenhamille – ei kauppoja
- Onko tässä Mestaruussarjan paras pelaaja ensi kaudella? Englannin maajoukkuemies teki kovan ratkaisun
- Liverpoolille todella tärkeä jatkosopimus
- Nämä Manchester Unitedin pelaajat nähdään Suomessa
- Ranskan maalivahtilupaus on vahvasti matkalla Manchester Cityyn
- Lehti: Man Unitedille hyviä ja huonoja uutisia pelaajamarkkinoilta
- Pep Guardiola avautui uransa kovimmasta kilpakumppanista – ”Hän ajoi minut hulluksi”
- Ornstein: Kreikan maajoukkuetähti siirtymässä Arsenaliin
- L’Équipe: William Saliban tilanne on paljon vakavampi, kuin odotettiin
- “Toivottavasti en ole urani jälkeen yhtä tyhmä” – Valioliigan tähtitoppari tylytti Man Unitedin legendaa
- Näin Thomas Tuchel selitti Englannin passivoitumista
- Harva osasi odottaa tätä – Englannilta iso päätös Thomas Tuchelin suhteen
- L’Équipe: William Saliban tilanne on paljon vakavampi, kuin odotettiin
- Romano: Aston Villa korvasi Youri Tielemansin lähes välittömästi
- Lehti: Man Unitedille hyviä ja huonoja uutisia pelaajamarkkinoilta
- Pep Guardiola avautui uransa kovimmasta kilpakumppanista – ”Hän ajoi minut hulluksi”
- Onko Marcus Rashford sittenkin jäämässä Manchester Unitediin?
- Ornstein: Kreikan maajoukkuetähti siirtymässä Arsenaliin
- Jättihankinta – Leeds kaappasi Serie A:n tähtitopparin