Christian Eriksenin vaihtoehtojen kirjo kapenemassa? Valinnan hetki lähestyy

Christian Eriksenin onnistunut paluu kentille Brentfordissa käynnisti jo alkumetreillään spekulaatiot tanskalaisen tulevasta osoitteesta – Beesin kanssa kun kyse oli vain kevätkauden mittaisesta sopimuksesta.
Keskikenttäpelaajan mittava tausta Tottenhamissa, sekä kyseisen seuran nykymanageri Antonio Conten kehuvat lausunnot viitoittivat tietä vahvasti Lontoon pohjoisosiin. Tämän hetken tiedoilla paluu Spursiin ei kuitenkaan ole todennäköinen vaihtoehto; seuralla on muita prioriteetteja.
– Seura oli yhteydessä Eriksenin edustajiin mahdollisen paluun tiimoilta vielä pari viikkoa sitten, mutta tämä kiinnostus ei ole jatkunut, kirjoittaa Football Londonin Spurs-kirjeenvaihtaja Alasdair Gold.
Manchester United on tehnyt tarjouksen Eriksenistä, mutta lähteet kertovat että tämä haluaisi mieluummin jäädä Lontooseen, jonne perhe on kotiutunut. Unitedin pelaaminen Eurooppa-liigassa ensi kaudella ei sekään liene kovin suuri houkutin Manchesteriin muuttamiseksi.
Vaihtoehtoja kokeneelta pelurilta ei toki sinänsä puutu. Mikäli Lontooseen jääminen ratkaisee, on oheisen listan seuroista jäljellä enää Brentford, tai ehkä hieman yllättävämpi vaihtoehto West Ham.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa