Leeds United tarjosi seuraennätyssumman ”uudesta kevindebruynesta” – poikkeuksellinen lahjakkuus karkaamassa Italiaan
Siirtomarkkinoilla kuhisee, kun Leeds United ja AC Milan kilpailevat Club Bruggen Charles De Ketelaeresta, 21-vuotiaasta keskikenttäpelaajasta. Eilen torstaina italialaislehdistössä kerrottiin Leedsin tekemästä noin 30–35 miljoonan euron tarjouksesta, eli enää ei voida puhua pelkästä tähyilystä tai tarkkailusta. Leedsin näkökulmasta valitettavaa on, että De Ketelaerea tai tämän leiriä ei vaikuta kiinnostavan seuran esittelemä projekti. Viime kaudella Leeds joutui taistelemaan säilyttääkseen sarjapaikkansa.
Tavattuaan Milanin teknisen johtajan Paolo Maldinin, päävalmentajan Stefano Piolin ja urheilutoimenjohtajan Frederic Massaran, De Ketelaere vakuuttui perinteikkään italialaisseuran tarjoamista mahdollisuuksista. Osaltaan siksi koska muilla huippuseuroilla, kuten Arsenalilla tai Leicester Cityllä, ei ole ollut esittää konkreettisia suunnitelmia, De Ketelaere suosii siirtoa Serie A:han.
Milanin tarjous ei vastaa Leedsin tarjouksen suuruutta, mutta toisaalta Rossoneri-johdon ei tarvitsekaan nostaa sitä kipurajalle, sillä De Ketelaere ei ole osoittanut kiinnostustaan Leedsiä kohtaan. Club Brugge toivoo, että tulevien viikkojen aikana Milan korottaisi nykyistä 20 miljoonan euron suuruista tarjousta. La Gazzetta uskoo, että Milan valmistautuu ehdottamaan 30 miljoonan euron siirtokorvausta.
Kaikki kilpailut huomioiden De Ketelaere viimeisteli viime kaudella 18 maalia ja onnistui syöttämään kymmenen 49 otteluun. Hän osoitti pysyvänsä kansainvälisen kärjen vauhdissa Mestarien liigan peleissä PSG:tä ja Manchester Cityä vastaan. Viime kuussa toimittaja Alexandre Braeckman totesi, että De Ketelaeresta voi aivan hyvin tulla ”uusi kevindebruyne”, ja belgialaisikoni Enzo Scifo uskoo, että valeysin roolissa operoiva Belgian maajoukkuepelaaja kehittyy tätä vauhtia ”sadan miljoonan euron arvoiseksi”.
LUE MYÖS:
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”