Virallista! Crystal Palace sinetöi kesän kolmannen hankintansa – hintaa yli 20 miljoonaa euroa
Crystal Palace on hankkinut keskikenttäpelaaja Cheick Doucourén ranskalaisesta Lensistä, vahvistaa seura tiedotteessaan.
Athleticin tietojen mukaan Lens saa hänestä alustavasti 21 miljoonan euron siirtokorvauksen, mutta summa voi kasvaa bonusten myötä vielä viidellä miljoonalla eurolla.
Malin A-maajoukkueessa kahdeksan kertaa esiintynyt Doucouré, 22, on solminut viiden vuoden sopimuksen Palacen kanssa.
Doucouré aloitti ammattilaisuransa kotimaassaan AS Real Bamakon joukkueessa, josta hän jatkoi matkaansa Lensiin alkuvuonna 2018. Ranskassa hänen tililleen kertyi 66 pääsarjasottelua ja hän oli mukana nostamassa Lensiä Ligue 1:een.
– Olen erittäin onnellinen. Tunnen paljon iloa ja ylpeyttä siitä, että olen Palacen pelaaja, kommentoi Doucouré uuden seuransa sivuilla.
– Cheickin tulo on jälleen yksi osoitus aikomuksistamme. S osoittaa, että haluamme parantaa joukkuetta entisestään tänä kesänä, sanoi Palacen puheenjohtaja Steve Parish.
– Olemme erittäin luottavaisia sen suhteen, että Cheick sopeutuu saumattomasti Valioliigan vaativiin olosuhteisiin ja että hän antaa positiivisen panoksen joukkueelle.
Doucouré on Crystal Palacen kolmas hankinta tämän kesän siirtoikkunassa. Aiemmin joukkueeseen liittyivät jo maalivahti Sam Johnstone, 29, ja laitahyökkääjä Malcolm Ebiowei, 19.
LUE MYÖS:
- West Ham -manageri Nuno Espírito Santo kiehui erotuomarin päätöksestä: ”On vaikeaa hyväksyä tätä”
- Maajoukkuepelaaja otettu kiinni pahoinpitelystä epäiltynä
- Mohamed Salah saa risuja huomattavalta taholta: ”Kai voit sen verran purra huultasi?”
- Näkökulma: Mohamed Salahin poikkeuksellinen ryöpytys oli tervetullut
- ”Ilmassa on epäuskoa” – Arne Slot kommentoi kriisiä
- Kohtelustaan suuttunut Mohamed Salah sai kritiikkiä: ”Tekee numeron itsestään”
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana

- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi