Cristiano Ronaldon dramaattinen siirtosaaga sai uuden naurettavan käänteen – ”Tuntuu häiritsevältä”
Manchester Unitedin managerilegenda Sir Alex Ferguson asioi tänään tiistaina joukkueen harjoituskeskuksessa. Hän ajoi portista sisään pian Cristiano Ronaldon jälkeen. Ronaldo neuvottelee fasiliteeteissa omista tulevaisuuden kuvioistaan nykyisen päävalmentajansa Erik ten Hagin kanssa. Tämä on ensimmäinen kerta koko kesänä, kun Ronaldo osallistuu jollain muotoa Unitedin toimintaan. Tähän asti hän on harjoitellut omatoimisesti kotimaassaan Portugalissa.
Englantilaisten joukkoviestimien mukaan on ei ole varmaa, osallistuuko Ferguson edellä mainittuun keskusteluun. Ei voida poissulkea sattuman mahdollisuutta, mutta on syytä huomauttaa, että hänellä ja Ronaldolla tiedetään olevan lämpimät välit keskenään. Fergusonin soittama puhelu Ronaldolle oli ollut käänteentekevä viime kesän siirron kannalta, kertoo The Athletic.
Manchester Evening News uutisoi, että Fergusonin nähtiin ajavan autollaan Carringtonin harjoituskeskukseen noin kello 11 paikallista aikaa aamulla, tunti Ronaldon saapumisen jälkeen. Fergusonia puolestaan seurasi Bryan Robson, toinen seuraikoni.
– En ole varma, onko Sir Alex Fergusonin läsnäolo [hyväksi] Ronaldon neuvotteluissa. Minusta tämä on Ronaldon ja Ten Hagin [välinen asia]. ”Fergien” oleilu tuntuu häiriötekijältä ja kaivaa maata Ten Hagin jalkojen alta. Fergien jatkuva läsnäolo Old Traffordilla tuntuu minusta varjostavalta, kirjoitti ESPN:n Alex Shaw Twitterissä.
LUE MYÖS:
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Sunderlandin voimahyökkääjän hattutemppu laiha lohtu – Man City siirtyi sarjakärkeen
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Roberto De Zerbin toiminnasta kulisseissa iso paljastus