Everton vahvisti toisen hankintansa – kolmas hakusessa viime kauden putoajan riveistä
Everton on vahvistanut hankkineensa Lissabonin Sportingin laitapuolustajan Rúben Vinagren vuoden lainasopimuksella.
Vinagre, 23, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Wolverhamptonista, jota hän edusti 70 ottelussa vuosina 2017-2022. Viime kauden hän vietti Wolvesista lainalla Sportingissa ennen kuin siirtyi kotimaansa suurseuraan pysyvästi.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Everton pyrkii lisäksi hankkimaan Valioliigasta pudonneen Burnleyn laitahyökkääjän Dwight McNeilin, kertoo BBC.
Toffeesin päävalmentaja Frank Lampard haluaa vahvistaa hyökkäysosastoaan Richarlisonin siirryttyä tänä kesänä Tottenhamiin lähes 60 miljoonan euron korvauksella.
Manchester Unitedissa ja Burnleyssä jalkapallo-oppinsa saanut McNeil on pelannut Valioliigassa 134 ottelua tehden niissä yhteensä seitsemän maalia ja syöttäen 17.
BBC:n mukaan McNeilin siirtosumman uskotaan pyörivän vajaan 25 miljoonan euron tienoilla.
McNeilistä tulisi siirron toteutuessa Evertonin kolmas hankinta tänä kesänä. Ennen Vinagrea Toffees vahvisti puolustuslinjaansa jo toppari James Tarkowskilla, 29, jonka sopimus Burnleyssä päättyi viime kauteen.
LUE MYÖS:
- Arne Slot kertoi, miten Mohamed Salah reagoi penkitykseen
- Newcastlen maalivahti loukkaantui – poissaoloaika selvillä
- Jamie Carragher: Fulham-luotsi ansaitsee suuremman pestin
- Toimittaja: Maalivahti haluaa jättää Manchester Cityn
- Toppari iski saksipotkumaalin – Newcastle ja Tottenham tasapeliin
- Erling Haaland teki huimaa historiaa – Man City oli menettää neljän maalin johdon
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä
- Liverpoolia vastaan raivonnut brassipeluri pyysi anteeksi
- BBC: Crystal Palace joutuu odottamaan – maalitykki ei halua vielä päättää tulevaisuudestaan
- Fantasy Premier League: GW 14 – katso parhaat budjettihyökkääjät
- Erling Haaland teki huimaa historiaa – Man City oli menettää neljän maalin johdon
- Toppari iski saksipotkumaalin – Newcastle ja Tottenham tasapeliin
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä
- Toimittaja: Maalivahti haluaa jättää Manchester Cityn
- Liverpoolia vastaan raivonnut brassipeluri pyysi anteeksi
- Arne Slot kertoi, milloin Mohamed Salah lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen
- Onko tässä Newcastlen uusi ykköstorjuja? Managerilta vuolaat ylisanat
- BBC: Crystal Palace joutuu odottamaan – maalitykki ei halua vielä päättää tulevaisuudestaan
- Thomas Frank otti taas yhteen Spurs-fanien kanssa: ”Täysin asiatonta”
- Guardian: Leeds-valmentaja potku-uhan alla