Katso: Ukrainan pakolaisia auttanut Everton-fani teki maalin virallisessa harjoitusottelussa
Everton pelasi perjantaina hyväntekeväisyysottelun Ukrainan suurseuraa Kiovan Dynamoa vastaan. Dynamo kiertää Eurooppaa pelaamassa ”otteluita rauhan puolesta”. Pelin aikana Everton päätti kunnioittaa kannattajaansa Paul Strattonia, joka oli avittanut Venäjän hyökkäyssotaa paenneita ukrainalaisia Englantiin.
Stratton pääsi kentälle laukaisemaan rangaistuspotkun kesken pelin. Hän ei jäätynyt katsojien tai kanssapelaajien kättentaputuksista, vaan onnistui viimeistelemään pallon ohi paikalleensa jähmettyneen Denys Boikon.
Maalia ei muodollisesti laskettu lopputulokseen. Everton voitti ottelun 3–0. Tulevaksi kaudeksi Burnleystä ostettu laitahyökkääjä Dwight McNeil teki kaksi täysosumaa.
Stratton on 44-vuotias Liverpoolin kunnan työntekijä, entinen poliisimies. Auttaakseen Ukrainasta tulevia pakolaisia, hän oli matkustanut autollaan Puolaan veljensä kanssa tämän vuoden maaliskuussa. Kontaktejaan ja alustavaa puolan kielen taitoaan käyttämällä hän oli auttanut sodan uhreja neljän päivän ajan.
– En voinut istua kotona tekemättä mitään, sanoi Stratton tuolloin BBC Newsin mukaan.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?
- Sheffield Wednesday yrityssaneeraukseen – tuhti pistevähennys uhkaa heti
- Chelsean päävalmentaja hehkuttaa timanttiaan: ”Hyvin samanlainen kuin Cole Palmer”
- Uskomaton ura päättyy: 107 peliminuuttia, 10 pokaalia
- Fantasy Premier League: GW 9 – katso parhaat vaihtoehdot kapteeniksi
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- Aston Villalle paha lässähdys eurokentillä
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi