Arsenalin supervärvääjän pelaajista viimeinenkin lähti – kirjan sivut todella ovat kääntyneet

Arsenal kertoi marraskuussa 2017 nimittäneensä pelaajarekrytoinnin päällikökseen Borussia Dortmundissa kannuksensa hankkineen Sven Mislintatin. Saksalaisen saapumisen odotettiin mullistavan tapahtumat Ashburton Grovella, ja hetken niin näyttikin käyneen.
Mislintatin lopulta lyhyeksi jäänyt aika seurassa sen turbulenssin täyttäminä vuosina toi sisään tukun pelaajia: Henrikh Mkhitarjan, Pierre-Emerick Aubameyang, Konstantinos Mavropanos, Sokratis, Stephan Lichtsteiner, Bernd Leno, Mattéo Guendouzi ja Lucas Torreira. Valtaosa heistä oli varsin hyviä kaappauksia siirtojensa aikoihin.
Torreiran siirto Galatasarayhin vahvistui 8. elokuuta 2022, ja samalla katosi viimeinenkin jäänne Mislintatin Arsenal-ajasta; kaikki edellä mainitut pelaajat ovat nyt jättäneet seuran. Rekrytointitähti itse poistui jo tammikuussa 2019.
Vaikka pelaajien lista on sinällään nimekäs, on The Athleticin huomautus totta – Lenon ja Aubameyangin lisäksi oikeastaan kukaan heistä ei jättänyt lopulta suurempaa merkkiä seuran historiaan. Pelaajien matkan jatkuminen on tuottanut kokonaisuudessaan vain noin neljänneksen siitä, mitä Arsenal aikoinaan heistä maksoi. Seuran kurssi on monella muulla tavoin tosin kääntynyt Mislintatin jakson jälkeen parempaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan

- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen