Chelsean tähtitulokas sitoutunut parhaiksi vuosikseen Lontooseen – Thomas Tuchelin kiinnostus ollut pitkäaikaista

Marc Cucurella uskoo voivansa saada kuuden vuoden sopimuksensa aikana parhaan itsestään irti Chelseassa. 24-vuotias laitapuolustaja siirtyi Lontooseen Brightonista 73 miljoonan euron siirtokorvauksella.
Cucurella pelasi avauksessa toisessa valioliigaottelussaan Tottenhamia vastaan. Espanjalainen tarjoili keskityksen Kalidou Koulibalyn avausmaaliin.
– Se on pitkä aika, mutta se mahdollistaa minun pääsevän pelaamaan seurassa parasta jalkapalloani, Cucurella sanoi lehdistölle.
– Silloin minulla ei ole paineita. Se ei ole kuuden kuukauden sopimus tai jotain vastaavaa. Siinä on mahdollisuus pelata joukkueessa ja nauttia jalkapallosta.
– Olen tullut tänne jäädäkseni moniksi vuosiksi.
Cucurella paljastaa Chelsea-manageri Thomas Tuchelin tarkkailleen hänen otteitaan pidemmän aikaa ennen siirtoa aina Barcelonan akatemia-ajoista asti.
– Olin yllättänyt ja hyvin onnellinen kuultuani siitä. Hän kertoi seuranneensa minua pelaamassa Barcelonan akatemiassa. Olen todella yllättänyt siitä, kuinka iso fani hän on. Hän kertoi, että minun pitää tehdä nyt kovasti töitä ja olevansa tyytyväinen, että olen täällä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Newcastle voitti Chelsean ja nousi kolmanneksi – Nicolas Jackson sai suoran punaisen kortin
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”