Asiantuntija tuomitsee Raheem Sterlingin katkerat syytökset entiselle seuralleen: ”Manchester Cityssä ei ikinä luvata mitään”
Micah Richards uskoo Raheem Sterlingin osoittaneen vääränlaista katkeruutta Manchester Cityä kohtaan. Chelseaan kesällä siirtynyt Englannin maajoukkuelaituri syytti seuraa rikotuista lupauksista.
Sterling, 27, oli toisinaan viime kaudella turhautunut rooliinsa Cityssä. Itsekin peliurallaan seuraa edustaneen Richardsin mielestä mitään lupauksia ei annettu missään vaiheessa.
Manageri Pep Guardiolan joukkue kehittyy koko ajan.
– Rikotuista lupauksista puhuessa, Manchester Cityssä ei ikinä luvata kenellekään mitään. Katsokaa vaikka Agüeroa. Hän on yksi parhaista seurassa pelanneista pelaajista. Hän ajatteli, että hänen tulisi pelata. Pep ajattelee aina koko joukkuetta, Richards kommentoi Sky Sportsin asiantuntijana.
– Raheem puhuu rikotuista lupauksista, mutta katsoin hänen tilastojaan. Hän pelasi viime kaudella 47 ottelussa ja voitti Valioliigan. Hän oli joissakin otteluissa kyllä turhautunut, ettei hän pelannut. Manchester City kuitenkin kehittyy koko ajan. Jos et sovi enää pelisuunnitelmaan, sinun on hyväksyttävä se.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?
- Sheffield Wednesday yrityssaneeraukseen – tuhti pistevähennys uhkaa heti
- Chelsean päävalmentaja hehkuttaa timanttiaan: ”Hyvin samanlainen kuin Cole Palmer”
- Uskomaton ura päättyy: 107 peliminuuttia, 10 pokaalia
- Fantasy Premier League: GW 9 – katso parhaat vaihtoehdot kapteeniksi
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- Aston Villalle paha lässähdys eurokentillä
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi