Pitkä tauko edessä? Valioliigassa saatetaan palata tositoimiin vasta lokakuussa

Kuningatar Elisabet II:n torstaisesta kuolemasta käynnistyi Britanniassa 12 päivän virallinen suruaika.
Valioliiga tiedotti tänään perjantaina, että kaikki viikonlopun ottelut, mukaan lukien maanantain Leeds-Nottingham Forest -ottelu, on peruttu ja siirretään pelattavaksi myöhempään ajankohtaan.
Myös kahdeksas ottelukierros, joka on tarkoitus pelata ensi viikonloppuna, 16.-18.9., on vaarassa peruuntua, kertoo Telegraphin toimittaja Ben Rumsby Twitter-tilillään.
Rumsbyn mukaan jalkapallo-otteluiden järjestämisten suhteen on suuria huolenaiheita, koska on todennäköistä, että poliiseja siirretään massoittain Lontooseen ennen kuningattaren hautajaisia.
Elisabet II:n hautajaiset järjestettäneen Westminster Abbeyssa, kuuluisassa lontoolaisessa kirkossa, jossa on pidetty Englannin kuninkaallisten kruunajaisia ja hautajaisia. Päivämäärä ei ole vielä tiedossa, mutta brittimedioiden mukaan ne pidetään joko sunnuntaina 18. syyskuuta tai maanantaina 19. syyskuuta.
Kahdeksannen ottelukierroksen jälkeen on edessä kahden viikon maaottelutauko, ja yhdeksäs ottelukierros pelataan 1.-3. lokakuuta. Jos siis ensi viikonlopunkin ottelut perutaan, on Valioliiga tauolla lähes kuukauden ajan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta

- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin