Liverpool Ajaxin kaatoon takanaan ”viisi päivää absoluuttista totuutta” – Jürgen Klopp: ”Kaikki mitä minun joukkueeni tekevät”

Liverpool pelaa Mestarien liigan lohkovaiheen toisen ottelunsa tiistaina Anfieldilla, jonne vieraaksi saapuu Ajax. Rangeria kotonaan lohkon avausottelussa kylvettäneet hollantilaiset saavat vastaansa Napolissa selkäsaunotetun ryhmän.
– Takanamme on nyt nyt neljä tai viisi päivää absoluuttista totuutta, Jürgen Klopp sanoo.
– Emme piilotelleet mitään, emmekä olleet turhan varovaisia, manageri kertoo viitaten 1-4 -tappion jälkipuintiin joukkueen kesken.
– Siinä pelissä näytti kuin jokainen pelaaja olisi yrittänyt ratkoa ongelmat itse, mikä taas pilasi mahdollisuutemme toimia muodossa yhtenäisinä. Kahdeksan 11 pelaajasta esiintyi alle oman tasonsa, ja ne kolme jäljelle jäänyttäkin tekivät vain normaalisuorituksen.
Joukkueen on nyt palattava joukkueeksi, ja se alkaa tietyltä kenttäalueelta.
– Kaikki mitä minun joukkueeni tekevät jalkapallossa perustuu tiiviiseen, ellei täydelliseen puolustamiseen. Kaikki alkaa sieltä, ja sieltä meidän on nyt aloitettava.
Stadio Diego Armando Maradonalla pahasti hukassa olleen Joe Gomezin tilalle toiseksi jaksoksi tullut Joël Matip summaa läpikäyntiä omalta kannaltaan.
– Joskus se tekee kipeää, mutta hyvässä joukkueessa totuudet pystytään sanomaan ääneen. Kaikki tietävät että meidän on parannettava.
Liverpool-Ajax alkaa kello 22 Suomen aikaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- West Ham katkaisi surkean putkensa jatkamalla Man Unitedin vastaavaa
- Newcastle voitti Chelsean ja nousi kolmanneksi – Nicolas Jackson sai suoran punaisen kortin
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?

- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”