Jack Grealish ei ole saanut itsestään parasta irti Man Cityssä – tietää sen itsekin: ”Yritän olla niin maan pinnalla kuin mahdollista..”

Jack Grealish siirtyi reilu vuosi sitten Aston Villasta Manchester Cityyn noin 117 miljoonalla eurolla.
Grealishin ensimmäinen kausi seurassa päättyi Valioliigan mestaruuteen, mutta henkilökohtaisella tasolla parantamisen varaa jäi merkittävästi.
Grealish ei onnistunut nappaamaan avauskaudellaan selvää avauskokoonpanon paikkaa itselleen, ja istui penkillä muun muassa Mestarien liigan tärkeimmissä otteluissa. Valtava siirtosumma toi mukanaan valtavat odotukset.
27-vuotias Grealish tiedostaa itsekin, ettei hän ole saanut itsestään parasta irti Manchester Cityssä.
– Mielestäni osaan käsitellä paineita hyvin, mutta voin myös pelata huomattavasti paremmin. En todennäköisesti ole pelannut parhaalla tasollani siirryttyäni Manchester Cityyn, mutta mielestäni olen näyttänyt hetkittäin sitä. Etenkin seuraavan kahden kuukauden ajan yritän olla niin maan pinnalla kuin mahdollista ja tehdä paljon töitä. Toivottavasti hyviä asioita tapahtuu.
Grealish pitää Pep Guardiolasta.
– Minulla on hyvät välit Guardiolan kanssa. Olen sanonut tämän niin monesti ennenkin, mutta en ole koskaan nähnyt mitään samanlaista, kun puhutaan siitä, mitä hän ajattelee jalkapallosta. Guardiola on pakkomielteinen jalkapallon suhteen ja on helppo sanoa, miksi. Tiedän ihmisten sanovan, että pelaan eri tavalla kuin aiemmin, mutta mielestäni se johtuu myös siitä, että pelaan eri pelaajien kanssa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan

- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen