Cristiano Ronaldo taas ongelmissa luonteensa vuoksi – syytetään väkivaltaisesta käyttäytymisestä
Manchester Unitedissa pelaavaa Cristiano Ronaldoa syytetään ”epäasiallisesta ja/tai väkivaltaisesta” käytöksestä. Englannin jalkapalloliiton FA:n syytös perustuu 9. huhtikuuta Goodison Parkilla kuvattuun videoon, jossa Ronaldo ilmeisesti läimäisee erään katsojan puhelimen maahan.
Reaktion taustalla oli Unitedin 0–1-tappio Valioliigassa Evertonia vastaan. Ronaldo ei siis kyennyt säätelemään tunteitaan, ja turhautuminen purkautui epärakentavasti. Merseysiden poliisi antoi Ronaldolle tilanteesta muodollisen varoituksen. Se ei kuitenkaan pitänyt tapausta pahoinpitelynä.
Vaikka Ronaldo oli vapaaehtoisesti ilmoittautunut puhutteluun ja myöntänyt rikkomuksen, poliisin antamaa varoitusta voidaan käyttää myöhemmin oikeudessa todistuksena piittaamattomasta luonteesta, jos pelaajaa epäiltäisiin jostain toisesta vakavammasta rikoksesta.
Koko jupakka käynnistyi, kun Ronaldo oli kävellä nilkuttamassa kohti pukusuojia, ja 14-vuotias lapsi toi yllättäen puhelimensa hänen eteensä (ks. upotus).
Ronaldo pahoitteli tekoa tuoreeltaan sosiaalisessa mediassa. ”Reilussa hengessä” hän kertoi kutsuneensa kannattajan Old Traffordille katsomaan Unitedin ottelua, mutta tämän äiti ei sulanut sovintoon. Äiti kertoi, että Ronaldon tunteenpurkaus vahingoitti hänen poikaansa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Poika oli hänen mukaansa ”täydessä šokissa”, mitä myötävaikutti pojan autistinen tila. Äiti kieltäytyi tapaamasta Ronaldoa.
United vastasi liiton syytteeseen tiedottamalla, että seura tukee pelaajaansa. Ronaldo on saanut urallaan 11 punaista korttia, minkä lisäksi häntä on epäilty monenlaisista rikoksista.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Arsenal ja Atlético Madrid jättivät välierien ratkaisun ensi viikkoon
- Dopingista kärynnyt Myh’ailo Mudryk iskee nyt takaisin
- Khvitša Kvaratskhelian isä vahvisti: tähtihyökkääjä tietää Arsenal-huhuista
- Tuttosport: Juventus luottavainen Alissonin hankinnan suhteen
- Lehti: Marco Silva saattaa jättää Valioliigan
- Tottenhamille taas surkeita uutisia – hyökkääjä sai takareisivamman
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”
- MD: Marc Cucurella saattaa jättää Chelsean kesällä
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”
- MD: Marc Cucurella saattaa jättää Chelsean kesällä
- Athletic: Newcastle pyrkii myymään lähes 60 miljoonan euron floppihankintansa
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Lehti: Marco Silva saattaa jättää Valioliigan
- Erling Haaland puhui tulevaisuudestaan
- Tottenhamille taas surkeita uutisia – hyökkääjä sai takareisivamman
- Kuka valmentaa ensi kaudella Manchester Unitedia? Jamie Carragher: ”Siitä ei ole mitään epäselvyyksiä”
- Athletic: Newcastle myymässä Anthony Gordonin kesällä