Karu tilasto! B-liigaan pudonnut Englanti ollut Nations Leaguessa yhtä surkea kuin San Marino

Surkeasti viime aikoina pelanneen Englannin putoaminen Nations Leaguen B-liigaan varmistui perjantaina, kun Italia voitti kotiottelussaan Gareth Southgaten miehistön 1-0-lukemin.
Englannin peli on tällä hetkellä aivan sekaisin. Eniten huolta aiheuttaa hyökkäyspään ongelmat, sillä maalinteko on ollut viime aikoina melkoista tervanjuontia.
Viidessä Nations Leaguen ottelussa Englanti on onnistunut maalinteossa ainoastaan kerran. Sekin syntyi rangaistuspotkusta, joten yhtäkään pelitilannemaalia Englanti ei ole tehnyt 450 minuutin aikana.
Englannin lisäksi ainoastaan ”maailman huonoin jalkapallomaajoukkue” San Marino on jäänyt ilman pelitilannemaalia tämän kauden Nations Leaguessa. Todettakoon vielä sekin, että San Marino on pelannut vain kolme ottelua, eli kaksi vähemmän kuin Englanti.
Englannin umpisurkea vire yhdistettynä pelillisiin ongelmiin eivät lupaa hyvää kahden kuukauden kuluttua käynnistyviin MM-kisoihin, jossa Englannin kanssa samassa alkulohkossa pelaavat Iran, USA ja Wales.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Wolverhampton maksamassa 25 miljoonaa euroa La Liga -pelaajasta
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- Tottenham hankkimassa Mathys Telin itselleen isolla summalla
- Liverpoolin Andy Robertson Espanjan suurseuran kiikarissa
- Ange Postecogloua lähestetty Saudi-Arabiasta – seurassa Valioliigasta tuttuja tähtiä
- Lähde: Yli 50 maalin hyökkääjä ei halua siirtyä Manchester Unitediin

- James Milnerille jatkosopimus