Lähde: Mauricio Pochettino silmäilee Valioliiga-pestiä
Argentiinalaisluotsi Mauricio Pochettino on kiinnostunut palaamaan Valioliigaan, uutisoi Football Insider.
Valioliigassa aiemmin Southamptonia ja Tottenhamia luotsannut Pochettino sai viime kauden päätteeksi potkut PSG:stä ja on sen jälkeen ollut työttömänä.
Pochettino on yhdistetty viime kuukausien aikana useaan eri seuraan, viimeisimpänä Ligue 1:ssa pelaavaan Niceen, mutta tähän mennessä tarjotut pestit eivät ole argentiinalaista kiinnostaneet.
Football Insiderin mukaan Pochettino haluaa ensisijaisesti palata Valioliigaan ja on pitänyt silmällä Aston Villan manageripestiä, jos se tulee saataville.
Aston Villa aloitti kautensa heikosti. Joukkue hävisi kauden viidestä ensimmäisestä ottelustaan neljä ja Steven Gerrard myönsi olevansa huolissaan tulevaisuudestaan. Sittemmin Villa on parantanut otteitaan. Kahdesta viimeisestä ottelustaan joukkue on kerännyt neljä pistettä pelaten tasan Man Cityn kanssa ja voittaen Southamptonin.
Viime kierrosten tulosten myötä Gerrard sai ainakin hetkeksi hengähdysaikaa, mutta uuteen notkahtamiseen ei ole varaa. Muutoin Villan toimistolta lähtee hyvin nopeaan tahtiin puhelua Pochettinon (tai jonkin muun valmentajan) suuntaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Arsenal ja Atlético Madrid jättivät välierien ratkaisun ensi viikkoon
- Dopingista kärynnyt Myh’ailo Mudryk iskee nyt takaisin
- Khvitša Kvaratskhelian isä vahvisti: tähtihyökkääjä tietää Arsenal-huhuista
- Tuttosport: Juventus luottavainen Alissonin hankinnan suhteen
- Lehti: Marco Silva saattaa jättää Valioliigan
- Tottenhamille taas surkeita uutisia – hyökkääjä sai takareisivamman
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”
- MD: Marc Cucurella saattaa jättää Chelsean kesällä
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Dopingista kärynnyt Myh’ailo Mudryk iskee nyt takaisin
- Khvitša Kvaratskhelian isä vahvisti: tähtihyökkääjä tietää Arsenal-huhuista
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”
- Lehti: Marco Silva saattaa jättää Valioliigan
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- MD: Marc Cucurella saattaa jättää Chelsean kesällä
- Arsenal ja Atlético Madrid jättivät välierien ratkaisun ensi viikkoon
- Trabzonspor haluaa pitää André Onanan – ”Me rakastamme häntä”
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Tottenhamille taas surkeita uutisia – hyökkääjä sai takareisivamman