Arsenal-tähti teki seurahistoriaa Liverpoolin kaaduttua runsasmaalisessa trillerissä

Bukayo Saka oli sankariroolissa, kun Arsenal kukisti Liverpoolin runsasmaalisessa kamppailussa. Englannin maajoukkuelaituri viimeisteli kaksi joukkueensa maaleista Tykkimiesten otettua täydet pisteet 3-2-lukemilla.
Sakasta tuli osumillaan 21 vuoden ja 34 päivän ikäisenä. Arsenalin historian toiseksi nuorin 20 valioliigamaalia seurassa tehnyt pelaaja. Hänen edellään on vain Nicolas Anelka, joka saavutti saman rajapyykin vuotta nuorempana.
Arsenal sai salama-alun kamppailulle siirryttyään johtoon vain 58 sekunnin pelin jälkeen. Tykkimiehet murtautui vastaiskuun Liverpoolin pallonmenetyksen jälkeen.
Martin Ødegaard tarjoili syötön boksiin leikanneelle Gabriel Martinellille, joka sijoitti pallon Alissonin selän taakse.
Liverpooln tasoitti lukemat avauspuoliskon loppupuolella. Luis Diáz tarjoili matalan keskityksen maalin edustalle ja Núñez liukui sen verkkoihin.
Núñez oli lähellä iskeä jo vajaa kymmenen minuuttia aiemmin, mutta tuolloin Aaron Ramsdale nollasi uruguyalaisen.
Avauspuoliskon loppu oli vieraiden osalta synkkä. 42. minuutilla laituri Diáz joutui jättämään kentän polvivaivan vuoksi. Kolumbialaisen korvasi Roberto Firmino.
Lisajalla puolestaan Arsenal palasi jälleen vastaiskusta johtoasemaan purettuaan Liverpoolin epäonnistuneen erikoistilanteen. Vahvan juoksun tehnyt Martinelli jakeli keskityksen takatolpalla vartioimattomana odottaneelle Bukayo Sakalle, joka näpäytti pallon sisään.
Liverpool toipui avauspuoliskon takaiskuista nopeasti ja kuittasi tappiomaalin jo toisen puoliskon alkupuolella. Diogo Jota syötti taakseen Firminolle ja brasilialaisen vasemman jalan laukaus yllätti Ramsdalen.
Ottelun korkea intensiteetti johti myös rajuihin kontaktitilanteisiin, kun Kostas Tsimikasin kyynärpää osui Gabriel Jesusin kasvoihin. Päänsä satuttanut Arsenal-hyökkääjä makasi muutamia minuutteja maissa.
Lopulta brasilialainen jatkoi ottelua kovasta iskusta huolimatta.
Toisessa tilanteessa puolestaan Joe Gomez työnsi kovassa vauhdissa Martinellin sivurajasta yli selviten ilman rikettä.
Arsenal loi ottelun viimeisen kaksikymppisen alkuun suurta painetta vieraiden maalille. Se palkittiin rangaistuspotkulla, kun Thiago rikkoi maalin edustalla Jesusta.
Saka sijoitti pilkusta päivän toisen maalinsa tarkalla sijoituksella vasempaan alanurkkaan räjäyttäen Emiratesin riemuun.
Myös isäntien neljäs maali oli lähellä lisäajalla Virgil van Dijkin ja Alissonin kommunikaatiovirheen avattua Jesusille tilaisuuden. Arsenal-hyökkääjä kaatui Liverpool-vahdin kontaktista, eikä päässyt yrittämään laukausta.
Enempää maaleja ei siis nähty ja Arsenal juhli voittoa 3-2-numeroilla.
Arsenal pysyy täysillä pisteillä sarjakärjessä pisteen erolla Manchester Cityyn. Sijalla 10 oleva Liverpool on jäänyt jo 14 pistettä Tykkimiehistä.
# | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | Manchester City Man City | 38 | 28 | 5 | 5 | 94-33 | 89 |
2 | Arsenal | 38 | 26 | 6 | 6 | 88-43 | 84 |
3 | Manchester United Man Utd | 38 | 23 | 6 | 9 | 58-43 | 75 |
4 | Newcastle | 38 | 19 | 14 | 5 | 68-33 | 71 |
5 | Liverpool | 38 | 19 | 10 | 9 | 75-47 | 67 |
6 | Brighton | 38 | 18 | 8 | 12 | 72-53 | 62 |
7 | Aston Villa | 38 | 18 | 7 | 13 | 51-46 | 61 |
8 | Tottenham | 38 | 18 | 6 | 14 | 70-63 | 60 |
9 | Brentford | 38 | 15 | 14 | 9 | 58-46 | 59 |
10 | Fulham | 38 | 15 | 7 | 16 | 55-53 | 52 |
11 | Crystal Palace | 38 | 11 | 12 | 15 | 40-49 | 45 |
12 | Chelsea | 38 | 11 | 11 | 16 | 38-47 | 44 |
13 | Wolverhampton Wolves | 38 | 11 | 8 | 19 | 31-58 | 41 |
14 | West Ham | 38 | 11 | 7 | 20 | 42-55 | 40 |
15 | Bournemouth | 38 | 11 | 6 | 21 | 37-71 | 39 |
16 | Nottingham | 38 | 9 | 11 | 18 | 38-68 | 38 |
17 | Everton | 38 | 8 | 12 | 18 | 34-57 | 36 |
18 | Leicester | 38 | 9 | 7 | 22 | 51-68 | 34 |
19 | Leeds | 38 | 7 | 10 | 21 | 48-78 | 31 |
20 | Southampton | 38 | 6 | 7 | 25 | 36-73 | 25 |
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Sunderland voittoon nousukarsinnoissa – edun kanssa kotipeliin