Tottenham-hyökkääjän odottamasta ottelusta tuli henkilökohtainen painajainen – sunnuntai ratkaisee unelman kohtalon?

Tottenham Hotspuriin viime kesänä Evertonista siirtynyt hyökkääjä Richarlison oli joukkueensa avauskokoopanossa, sen kohdatessa Toffeesin lauantaina. Näytönhaluja entiselle työnantajalleen uhkunut 25-vuotias joutui pettymään illan saldoonsa pahemman kerran.
Brasilian A-maajoukkueessa 37 kertaa esiintynyt pelaaja sai nimensä ottelupöytäkirjaan vain kerran, loukkantumisen pakottaman vaihdon merkiksi. Richarlisonin pohje petti, ja manageri Antonio Conten viesti ottelun jälkeen oli selvä.
– Hän on varmuudella poissa (seuraavasta valioliigaottelusta, Manchester Unitedin vieraana). Hän tunsi jotain pohkeessaan, eikä ole käytettävissä.
– Luulen että hän tarvitsee jonkin aikaa kuntoutuakseen. Se on sääli, sillä hän on pelaaja joka antaa meille muun laadukkuutensa lisäksi voimaa ja intensiteettiä.
Miten pitkä Conten mainitsema kuntoutusjakso sitten on, se selvinnee sunnuntaina. Jo hyvin lähellä olevat MM-kisat ovat jokaisen kolhun myötä pelaajien kohdalta vaakalaudalla.
– Hänet kuvataan vamman vakavuuden selvittämiseksi, toivotaan ettei kyse ole mistään vakavammasa.
Lähde: BBC
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Arsenalin siirtokohdetta odottaa kurinpitotoimet: ”Kukaan pelaaja ei ole seuraa tärkeämpi”
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen

- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen