Asiantuntijat hehkuttivat Liverpoolin johtohahmon huippuesitystä Man City -voitossa: ”En ole koskaan nähnyt samanlaisena kuin tänään”
Jamie Carragher uskoo Virgil van Dijkin pelanneen sunnuntaina Manchester Cityä vastaan uransa parhaan ottelun Liverpoolissa.
Vahvana suosikkina Anfieldille saapunut City joutui ottelussa The Redsin nollaamaksi 1-0-lukemilla Mohamed Salahin viimeisteltyä voittomaalin. LUE LISÄÄ!
Van Dijk oli vakuuttavilla otteillaan yksi nollapelin takuumiehistä. Hollantilainen löysi parhaan vireensä tärkeimpään paikkaan ja se teki Liverpool-legenda Carragheriin suuren vaikutuksen.
– Van Dijk pelasi koko ottelun niin, että hänellä oli jotakin todistettavana. En ole koskaan nähnyt Van Dijkia samanlaisena kuin tänään, Carragher kehui Sky Sportsin asiantuntijana.
– Hän oli johtaja. Me pyysimme sitä ennen peliä. Me halusimme hänen näyttävän sitä puolta lisää. Siinä oli esimerkiksi tilanne, kun hän peitti keskityksen liukumalla maihin.
– Milloin olet nähnyt van Dijkin tekevän vastaavaa. Hän meni peliin, kuin maailman katselisi häntä. Hän ollut loistava viiden vuoden ajan, mutta en ole kertaakaan nähnyt yhtä intensiivistä esitystä. Se oli todellinen taistelu.
Myös Carragherin asiantuntijapari Micah Richards yltyi kehumaan van Dijkin esitystä.
– Tänään he pudottautuivat alemmaksi ja hänellä oli miehiä edessään. Hän johti heitä komentajan elkein. Hänen sijoittumisensa oli erinomaista. Hänen pelinsä oli kokonaisvaltaisesti huippuluokkaa, entinen City-puolustaja Richards hehkutti.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?
- Sheffield Wednesday yrityssaneeraukseen – tuhti pistevähennys uhkaa heti
- Chelsean päävalmentaja hehkuttaa timanttiaan: ”Hyvin samanlainen kuin Cole Palmer”
- Uskomaton ura päättyy: 107 peliminuuttia, 10 pokaalia
- Fantasy Premier League: GW 9 – katso parhaat vaihtoehdot kapteeniksi
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- Aston Villalle paha lässähdys eurokentillä
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi