Näillä vinkeillä katsot Englannin Valioliigaa edullisemmin
Mitä jalkapalloon tulee, tunnetusti Englanti on maailman kärkimaita. Lukuun ottamatta lyhyttä kesätaukoa innokkaimpia faneja hellitään otteluilla miltei ympäri vuoden.
Suomalaiset futisfanit ovat aiemmin tyytyneet seuraamaan valioliigaotteluita pelkästään ulkomaisilta tv-kanavilta, mutta fanien onneksi tähän on hiljattain tullut muutos. Vaihtoehtoisia ja myös edullisempia tapoja seurata otteluita on aiempaa laajemmin, onpa tavoitteenasi katsoa joka ikinen ottelu tai vain osa niistä.
V Premium
Virallista ottelujakelua hoitaa suomessa kaksi kanavantarjoajaa, joista toinen on Viasat. Viasatin V Premium -ohjelmapaketin voit tilata eri nettioperaattoreiden kautta hieman erilaisin maustein ja hintavariaatioin riippuen siitä, kuinka pitkälle aikavälille paketin olet tilaamassa ja oletko ennestään kyseisen operaattorin asiakas.
V Premium -peruspaketilla näet kaikki liigapelit HD-tarkkuudella ja pystyt tallentamaan ne kahdeksi vuorokaudeksi eteenpäin. Valioliigan lisäksi pääset näkemään useiden muiden urheilulajien, kuten NHL:n, Formula 1:n ja muiden huippulajien pääottelut sekä kisat ja esimerkiksi palkittuja urheiludokumentteja. Eikä kanavapaketti ole pelkästään futisfanin yksinoikeus, sillä se tarjoaa myös muuta viihdettä niin lapsille kuin aikuisillekin.
V Premiumia on tarjolla ainakin DNA:n ja Telian valikoimasta. Telialla paketti (39,90 €) sisältää ilmaiskuukauden, jos teet vähintään 6kk määräaikaissopimuksen. Telialla on tarjolla myös omaa nimeä kantava Liigapaketti, jossa V Premiumin lisäksi on saatavana C More Total, jos haluat saada repertuaariin lisää katsottavaa.
Paketti maksaa 69,90 € ja se on saatavana kahdella eri määräaikaisuudella, jotka sisältävät ilmaisjakson, joten kannattaa miettiä kannattaisiko saman tien sitoutua Liigakauteen pidemmällä tähtäimellä. C Moren puolelta löytyy myös pelkkä C More Sport (29,90 €), johon saa Telian Liigapassilla oikeudet kaikkiin otteluihin ja lisämateriaaleihin, mutta tällöin kelkasta jää kaikki muu urheilusisältö.
DNA: V Premiumiin (39,90 €) sen sijaan sisältyy automaattisesti Elisa Viihde Totalin katseluoikeudet. DNA:n hinnoittelu vaihtelee sen mukaan, oletko liittymäasiakas vai et. Asiakkaille paketti maksaa 35,90 €. Eli jos et vielä ole kyseisen operaattorin asiakas ja mielessäsi on liittymänvaihto, tämä voisi hyvinkin olla vaihtoehtosi.
Elisa Viihde Viaplay Total
Elisa Viihde Viaplay Total on jokaisen Valioliigan seuraajan ultimaatein unelma, sillä se kattaa aivan kaikki liigapelit ja tapahtumat liiga-areenoilla. Viaplay kuuluu samaan emoyhtiöön kuin Viasat ja näin ollen se on Viasatin ohella toinen virallinen Valio-otteluiden tarjoaja Suomessa. Viaplay-suoratoistopalvelu näyttää kaikki pelit suorana ja ne ovat nähtävissä aina kahden vuorokauden ajan pelin päätyttyä.
Pakettia on saatavana nimensä mukaisesti Elisalta, mutta myös muilta operaattoreilta. Viaplay Totalista tekee ainutlaatuisen se, että se tarjoaa suomenkielisistä asiantuntijoista koostetun tiimin, joka käy läpi pelaajien taustoja sekä joukkueissa käytäviä kahinoita valmentajia unohtamatta. Kanavapaketin kattavuudesta huolimatta hinta on vain 39,90 € ja tilaamisen voi lopettaa koska tahansa. V Premium + Elisa Viihde Viaplay -komboa saa Elisalta samaan hintaan, mutta tällöin kyseessä on määräaikainen sopimus.
Alennuskoodeilla kanavatarjouksia
Ennen kuin asennat valitsemasi kanavapaketin, kannattaa ehdottomasti tutkia kaikki tilaajatarjoukset alennuskoodeja tarjoavilta sivustoilta. Esimerkiksi bonuspanda.com -alennussivuilta voit löytää urheilijaa ilahduttavan alennuskoodin suosikkikanavapakettiisi. Kanavapakettien tilaajille on useitakin vaihtuvia alennuskoodeja ja niiden käyttö on mutkattoman yksinkertaista. Älä siis jätä tätä mahdollisuutta väliin.
VPN eli Virtual Private Network
Valioliigan kannalta VPN voi olla oivallinen työkalu, jos haluat nähdä ainakin osan otteluista ilmaiseksi. VPN suojaa laitteesi yhteydet siten, että se salaa sijaintisi näin halutessasi. Näin ollen pääset mahdollisesti katsomaan urheilukanavia Suomen rajojen ulkopuolella. VPN:n käyttöön liittyy kuitenkin muutamia pulmia.
VPN on yleisesti edullisempi vaihtoehto kuin kanavapaketit. Osa palveluntarjoajista tarjoaa uusille asiakkailleen rajatun ajanjakson ilmaiseksi, mutta kaikki VPN-palvelimet ovat lopulta maksullisia, joten täysin ilmaiseksi et otteluita tule pidemmän päälle katsomaan. Haasteeksi voi muodostua myös se, että monissa maissa osa otteluista on ilmaisia, mutta eivät kaikki. Joudut siis tekemään aikamoisen työn selvittääksesi kunkin maan maksupolitiikkaa ja ynnätessäsi yhteen henkilökohtaisia VPN-maksujasi eri maiden kanavamaksuihin.
Ohjelmatarjonnan kannalta VPN on myös aina pienoinen riski, sillä osa kanavantarjoajista on askeleen edellä ja ne pystyvät jäljittämään VPN-käyttäjän. Täten kanavat, jotka eivät VPN:ää laillisesti tue, pystyvät estämään katselusi ja Valioliiga voi jäädä vain haaveeksi. Ole siis tarkkana, jos tätä vaihtoehtoa harkitset.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ollie Watkins hiljensi Stamford Bridgen – Aston Villa kolmen pisteen päässä Valioliigan kärkipaikasta
- Wolverhampton teki kyseenalaista valioliigahistoriaa
- Sean Dyche latasi suorat sanat tuomaritoiminnasta: ”Olen täysin ymmälläni”
- Arsenal nappasi Valioliigan kärkipaikan takaisin itselleen – Martin Ødegaard maalinteossa
- Rúben Amorim vaihtoi pelaajansa pelipaikkaa – tuotti heti tulosta: ”Tiesin siitä jo muutama päivä sitten”
- Manchester City nousi Valioliigan kärkipaikalle
- Kai Havertz lähenee pelikuntoa – mukana jo tänään?
- Eddie Howe pettyi Manchester United -tappioon: ”Jos olisimme voittaneet, puhuisimme loistavasta esityksestä”
- Chelsea-vahti lähtökuopissa – näin Enzo Maresca kommentoi
- Ruben Amorim Man Unitedin voitosta: ”Tänään kävi päinvastoin”
- André Onana jätti Manchester Unitedin – viihtyy uudessa seurassaan: ”Elän koko elämäni parasta aikaa”
- Ruben Amorim Man Unitedin voitosta: ”Tänään kävi päinvastoin”
- Mohamed Salahin pilkku vei Egyptin jatkoon Afrikan mestaruusturnauksessa
- Eddie Howe pettyi Manchester United -tappioon: ”Jos olisimme voittaneet, puhuisimme loistavasta esityksestä”
- Patrick Dorgu laukoi Manchester Unitedin voittoon Valioliigassa
- Athletic: Maalivahti haluaa jättää Chelsean tammikuussa
- Arsenal-tähti lähenee pelikuntoa – kysymysmerkki ennen Brighton-ottelua
- Huippuvireinen Hugo Ekitiké sai kehut Arne Slotilta: ”Joskus meidän piti vähän suostutella häntä…”
- Chelsea-vahti lähtökuopissa – näin Enzo Maresca kommentoi
- Ruben Amorim kommentoi Casemiron ja Harry Maguiren jatkosopimustilanteita