Manchester Unitedin kesähankinta liikuttui fanien eleestä: ”Olen todella onnellinen”
Manchester Unitedin uusi toppari Lisandro Martínez on hiljalleen pelaamassa itseään kannattajien sydämiin.
Argentiinan A-maajoukkueessa yhdeksän kertaa esiintynyt Martínez, 24, siirtyi Unitediin viime kesänä Ajaxista lähes 60 miljoonalla eurolla.
Hän on pelannut uudessa seurassaan 14 ottelua ja muodostanut viime aikoina luotettavan topparikaksikon Raphaël Varanen kanssa, minkä seurauksena kapteeni Harry Maguire putosi alkukaudesta penkille ennen loukkaantumistaan.
Viime keskiviikkona Martínez esiintyi jälleen edukseen, kun Manchester United voitti Tottenhamin Valioliigassa 2-0. Unitedin kannattajat huusivat ”Argentiinaa”, kun Martínez purki palloa pois kotijoukkueen kenttäpuoliskolta. Fanien ele kosketti Unitedin kesähankintaa.
– Minulle oli hyvin tunteikasta kokea se kannattajien rakkaus, kertoi Martínez Sky Sportsille.
– Se on myös minulta heille, tuo rakkaus. Olen todella onnellinen, koska nousin vaikeista oloista. Tänne – yhteen maailman parhaista seuroista – tuleminen on hyvin erityistä.
Martínezin alku Unitedissa oli heijastusta manchesterilaisten suoriutumisesta joukkueena. Hän hävisi kaksi ensimmäistä otteluaan Valioliigassa, ja toisessa pelissään Martínez vaihdettiin jo tauolla kentältä Brentfordin johtaessa Unitedia 4-0.
Sen jälkeen Martínez ja kumppanit ovat kuitenkin hävinneet Valioliigassa vain naapurilleen, sarjan hallitsevalle mestarille Manchester Citylle, joka tosin nöyryytti Unitedia 6-3-lukemin.
– Välillä meidän on oltava kärsivällisiä. Varsinkin alussa. Me tiesimme, että me emme pelanneet haluamallamme tavalla, mutta se on osa jalkapalloa. Me opimme, se on kokemus. Meillä on uusi joukkue ja uusi systeemi. Nyt meidän on jatkettava eteenpäin, sanoi Martínez.
– Se on vaikeaa. Etenkään jalkapallossa ei anneta aikaa. Jos häviät, olet todella huono pelaaja tai todella huono joukkue. Mutta me tiedämme, mitä me olemme. Meidän on oltava rauhallisia ja kärsivällisiä ja yritettävä aina kovaa.
LUE MYÖS:
- Roy Keane latasi suorat sanat Manchester Citystä: ”He ansaitsevat…”
- Alexander Isak loukkaantumisen takia sivuun – tämä on tilanne
- Anthony Gordon pani Espanja-tappion käytännössä yhden pelaajan piikkin
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Anthony Gordon pani Espanja-tappion käytännössä yhden pelaajan piikkin
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Roy Keane latasi suorat sanat Manchester Citystä: ”He ansaitsevat…”
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Alexander Isak loukkaantumisen takia sivuun – tämä on tilanne
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin