Chelsean kapteeni syyttää MM-kisoja viime aikojen loukkaantumisista: ”Tämä on hullu aikataulu”
Chelsean kapteeni ja puolustaja César Azpilicueta sanoo, että MM-kisojen poikkeuksellinen aikataulu on syy viime aikoina lisääntyneille loukkaantumisille.
MM-kisat pelataan normaalisti neljän vuoden välein kesäisin, mutta Qatarin MM-turnaus pelataan tänä vuonna marras-joulukuussa, koska lämpötila kohoaa kesäisin Qatarissa todella korkealle.
Jalkapallokalenteria ollaan jouduttu muokkaamaan merkittävästi kisojen takia. Esimerkiksi Mestarien liigan lohkovaihe on pelattava loppuun marraskuun ensimmäiseen viikkoon mennessä, mikä on viisi viikkoa aiemmin kuin normaalisti.
Viime aikoina loukkaantumisista ovat kärsineet muun muassa Azpilicuetan joukkuekaveri Reece James sekä Manchester Unitedin toppari Raphaël Varane.
Azpilicuetan mukaan kiristynyt ottelutahti näkyy nyt vammoina ja vaivoina.
– Se on vaikeaa ja surullista, koska pelaajat haluavat mennä MM-kisoihin, mutta meillä on tämä aikataulu. Meidän on pelattava seurojemme kanssa ja tehtävä parhaamme. Taistelemme pelaajien hyvinvoinnista, koska tämä on hullu aikataulu, kommentoi Azpilicueta ESPN:n mukaan.
– Meillä on nykyään viisi vaihtoa käytössä, mutta meillä on joukkueessame muutamia loukkaantumisia, joiden takia pelaajien kierrättäminen on vaikeaa.
– Me pelaamme muutaman päivän välein, mutta näin asia on ja meidän on nostettava tasoamme.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tottenham hylkäsi Brightonin tarjouksen topparistaan
- Álvaro Arbeloa löytämässä uuden työpaikan – siirtymässä Valioliigaan
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Englannin maajoukkue joutui varkauden kohteeksi MM-kisoissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Álvaro Arbeloa löytämässä uuden työpaikan – siirtymässä Valioliigaan