Arsenal tarjoaa uudelle avainpelaajalleen jatkosopimusta – noussut ryminällä fanien suosikiksi

Arsenal on tehnyt jatkosopimustarjouksen topparilleen William Saliballe, kertoo Athletic.
Saliba, 21, on ollut Arsenalin pelaaja jo kesästä 2019 lähtien, mutta hän sai toden teolla näytönpaikkansa vasta tällä kaudella kolmen kotimaassaan viettämänsä lainapestin jälkeen.
Ranskalaistoppari lähetettiin ensin lainalle ex-seuraansa Saint-Étienneen, seuraavaksi OGC Niceen ja viime kaudeksi Marseilleen, jossa hän latoi erittäin vakuuttavat näytöt pöytään. Saliba valittiin viime kaudella Ligue 1:n tähdistökentälliseen ja kauden parhaaksi nuoreksi pelaajaksi. Lisäksi hän kellotti itselleen suurimmat peliminuutit koko Marseillen joukkueesta.
Tällä kaudella Saliba on ollut Arsenalin avauskokoonpanossa kauden jokaisessa sarjapelissä, ja hänestä on tullut kannattajien suuri suosikki.
Peräkkäisten lainapestien myötä heräsi spekulaatioita siitä, onko hänellä tulevaisuutta Arsenalissa, mutta Athleticin mukaan Tykkimiehet halusi tarjota hänelle uutta sopimusta jo ennen kuin ranskalaistoppari vakiinnutti paikkansa avauskentällisessä.
Saliban nykyinen sopimus päättyy kesällä 2024 ja sisältää jatko-option yhdestä lisävuodesta.
Hän vihjasi hiljattain, että Arsenal on käynyt alustavia keskusteluja hänen edustajiensa kanssa, mutta nyt nuo keskustelut ovat muuttuneet virallisiksi neuvotteluiksi, ja tarjous on tehty.
Uuden sopimuksen ehtoja ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta Arsenal haluaa varmasti pitää kiinni Salibasta, jolla on ihailijoita ympäri Eurooppaa.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Everton-manageri selitti kummastuttanutta ratkaisuaan
- Ruben Amorim vertauksesta Pep Guardiolan Cityyn: ”Täysi vitsi”
- Enzo Maresca tyrmäsi väitteet Mestarien liigan vaikutuksesta konttaukseen
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”