Nottingham Forestin Steve Cooper ensimmäisten joukossa onnittelemassa Arsenalin menetyksi luultua toivoa: ”Ikävää vain että se tapahtui tänään”

Arsenal-leirissä koettiin kauhunhetkiä sunnuntaina, kun Bukayo Saka loukkaantui kesken Nottingham Forest -ottelun. Englannin A-maajoukkuelaiturin tilasta ei edelleenkään ole huhuja varmempaa tietoa, mutta Emiratesin nurmen hän joutui jättämään 1-0 -tilanteessa, 27. peliminuutilla. Tilalle Mikel Arteta lähetti ehkä hieman yllättäenkin Gunnersin oman kasvatin, Reiss Nelsonin.
Pitkään suurlupauksena pidetty, mutta välillä jo lähes unohduksiin vaipunut 22-vuotias todella käytti näytön paikkansa, lopputuloksena kaksi maalia ja maalisyöttö. Yksi ensimmäisistä, Nelsonia 5-0 -lukemiin päättyneen ottelun jälkeen onnitelleista oli vierasjoukkueen manageri Steve Cooper.
– Olen työskennellyt Reissin kanssa Englannin alle 17-vuotiaiden joukkueessa, ja meillä on aina ollut vahva side toisiimme. Hän oli aikonaan ryhmän kirkkaimpia tähtiä. On mahtavaa nähdä hänen onnistuvan – ikävää vain että se tapahtui tänään!
Nelsonille kyse oli kauden ensimmäisestä esiintymisestä Valioliigassa. Tätä ennen kolmessa Eurooppa-liigan ottelussa minuutteja oli kertynyt yhteensä 72. Hän vietti kauden 2018-2019 lainalla Hoffenheimissa, ja kauden 2021-2022 Feyernoordissa. Sunnuntain esityksen perusteella lupaukset eivät ole täysin menetettyjä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Ruotsin maajoukkuepelaaja Valioliigan nousijaseuran riveihin – kokemusta Mestarien liigasta
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa

- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää