Liverpool voitti tiistaina Napolin 2-0 Mestarien liigan lohkovaiheen päätöspelissään.

Ottelu lähti tasaisissa merkeissä käyntiin, ja vaaralliset tekopaikat olivat harvassa.

Liverpoolin Curtis Jones yritti viidennellä minuutilla viimeistelyä rangaistusalueelta, mutta hänen vetonsa karkasi hieman yli yläriman.

Puolen tunnin kohdalla Thiago Alcântara yritti yllättää Napoli-vahti Alex Meretin rangaistusalueen ulkopuolelta kierteisellä kudilla, mutta italialaistorjuja venyi pallon tielle.

Toista jaksoa oli takana vajaat kymmenen minuuttia, kun Napoli heilutti verkkoa. Leo Østigård puski pallon vapaapotkusta maaliin, mutta osuma hylättiin perinpohjaisen videotarkistuksen jälkeen paitsion takia.

Varsinaista peliaikaa oli jäljellä noin viisi minuuttia, kun Liverpool iski avausosumansa. Alex Meret sai kätensä Virgil van Dijkin puskun ja Mohamed Salahin vedon tielle, mutta jälkimmäisellä kerralla pallo ehti mennä maaliviivan yli.

Darwin Núñez latasi vielä lisäajalla pallon Napolin verkkoon kulmapotkun jälkitilanteesta, kun peliväline tuli suoraan hänelle Meretin torjunnasta.

Kummatkin joukkueet olivat varmistaneet jatkopaikkansa jo ennen tiistain pelejä. Liverpoolin lohkovoitto olisi vaatinut vähintään neljän maalin voittoa Napolista.

Napoli oli ennen tiistaita pelannut kaikki tämän kauden ottelunsa tappioitta (15 voittoa, kaksi tasapeliä).