Arne Slot kertoi mielipiteensä Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Kaikki tiedämme sen…”

Trent Alexander-Arnold jättää Liverpoolin kuluvan kauden jälkeen.
Laitapuolustajan sopimus päättyy kesällä, eikä hän suostunut saamaansa jatkosopimustarjoukseen, joten edessä on maisemanvaihdos vapaana agenttina.
Alexander-Arnoldin on määrä allekirjoittaa monivuotinen sopimus Real Madridin kanssa.
Liverpoolin päävalmentaja Arne Slot otti perjantaisessa lehdistötilaisuudessaan kantaa Alexander-Arnoldin lähtöön
– Uskon, että olemme kannattajiemme tapaan pettyneitä siihen, että menetämme hyvän jätkän, ja todella hyvän laitapuolustajan. Olen aiemmin työskennellyt seuroissa, jotka ovat menettäneet huippupelaajiaan, joten olen tottunut tähän. Minun ja Liverpoolin kokemuksen perusteella hyvän pelaajan lähtiessä seuraava tulee sisään ja niin tapahtuu tulevaisuudessakin.
Slot ei suostunut sanomaan, minne Alexander-Arnold siirtyy, vaikka myönsikin osaavansa olettaa, mikä pelaajan uusi seura on.
– Trent ei ole sanonut siitä minulle mitään siitä, mihin hän lähtee. Hän on vain sanonut lähtevänsä. Siten on mahdotonta sanoa, pelaako hän seurajoukkueiden MM-kisoissa. Näette minun hymystäni sen, että kaikki tiedämme sen, minne hän menee. Trent ei ole kuitenkaan vielä sanonut sitä, joten minun on mahdoton kommentoida asiaa.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Ruotsin maajoukkuepelaaja Valioliigan nousijaseuran riveihin – kokemusta Mestarien liigasta

- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Ruotsin maajoukkuepelaaja Valioliigan nousijaseuran riveihin – kokemusta Mestarien liigasta
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa