Man United -legenda otti suomalaiskärjen joukkueen komentoonsa – ilahtui Marcus Forssin otteista: ”Juuri sitä mitä haluamme”
Huuhkajat-hyökkääjä Marcus Forss ei ole viime vuosina brittikentillä peliajalla juhlinut. Brentfordista Mestaruussarjan Hulliin viime kevätkaudeksi lainattu turkulainen kaupattiin kesällä pysyvällä siirrolla saman sarjan Middlesbroughiin. Bees tienasi liiketoimesta Transfermarktin mukaan reilut kolme ja puoli miljoonaa euroa.
Kausi Borossa ei alkanut sekään suurella juhlalla, mutta Manchester United -legenda Michael Carrickin tulo Chris Wilderin paikalle seuran manageriksi saattaa muuttaa tilannetta. Forss oli joukkueen avauksessa, kun se kohtasi tiistaina Hullin vieraissa. Tehoille eivät kertyneet 70 minuuttia vielä 23-vuotiasta vieneet, mutta managerin kommentit olivat kovaa luokkaa.
– Marcus ansaitsi paikkansa avauksessa. Mielestäni hän suoriutui hienosti, ja kerroin sen hänelle pelin jälkeen. Sanoin että esitys ei ehkä nosta hänen nimeään otsikoihin, mutta joukkueen eteen tehty työ oli fantastista.
– Se oli juuri sitä mitä haluamme, ja mitä haluamme edustaa. Aina ei voi loistaa yksilönä, mutta hänen merkityksensä meille joukkueena oli todella suuri.
Hull-Middlesbrough päättyi lukemiin 1-3.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sunderland hylkäsi Chelsean ”loukkaavan” tarjouksen Granit Xhakasta
- Manuel Ugarte loukkaantui vakavasti MM-kisoissa – Man Unitedille korvauksia
- Declan Rice huilasi Englannin viimeisen lohkopelin – pelikunnosta päivitys
- Englannin vaihtoehdot käymässä vähiin – kaksi loukkaantumista samalla pelipaikalla
- Englanti vältti MM-kisoissa kauhuskenaarion – näin pelit jatkuvat
- Englanti voitti alkulohkonsa – Harry Kane teki englantilaista MM-historiaa
- Katso: Englannin avauskokoonpano nimetty Panama-otteluun
- Toimittaja: Chelsea sai tarjouksen Englannin MM-pelaajasta
- Xabi Alonso haluaa vanhan luottopelaajansa Chelseaan
- Outo siirto: Teinisensaatio vahvistaa Man Cityä, mutta Cityn paidassa pelaajaa ei välttämättä nähdä koskaan
- Sunderland hylkäsi Chelsean ”loukkaavan” tarjouksen Granit Xhakasta
- Manuel Ugarte loukkaantui vakavasti MM-kisoissa – Man Unitedille korvauksia
- Fulham kaappasi 18-vuotiaan pelaajan Bayern Münchenistä – kutsu Suomen maajoukkueeseen?