Arsenal-laituri lahjoitti koululaisille kentän – muistot selkeinä mielessä: ”Tulin kotiin mustelmilla ja haavoilla”
Arsenaliin viime kesänä viimeisimmältä lainaltaan, Hollannin Feyenoordista palannut Reiss Nelson teki perjantaina visiitin vanhalle ala-asteelleen, Michael Faradayn kouluun Lontoossa. Käynnin tarkoitus oli uuden jalkapallokentän vihkiminen käyttöön.
Nelson kustansi tekonurmialustan omasta pussistaan koululle, jonka pihalta hänellä on yhä eläviä muistoja.
– Muistan kun pelasimme koko päivät betonialustalla, ja tulin kotiin mustelmilla ja haavoilla. Meillä ei ollut mitään sääntöjä, vain 100 skidiä juoksemassa yhden jalkapallon perässä.
Yllättävienkin esteiden kohtaaminen kentällä tuli tutuksi.
– Pelasimme leikkikentällä, jolla oli kaikenlaisia esteitä, kuten penkkejä tai opettajia teekuppeineen.
– Joskus sitä kaipaa niitä päiviä, joina koulu alkoi yhdeksältä, mutta menimme sinne jo puolta tuntia aiemmin juoksemaan pallon perässä.
Nykyinen Arsenal-manageri Mikel Arteta tuli edelleen vasta 22-vuotiaalle pelurille tutuksi jo 13-vuotiaana, espanjalaisen suorittaessa valmennustutkintojaan aktiiviuran ollessa vielä käynnissä.
– Hän sai olomme tuntumaan hyvältä, ja tilanne on sama edelleen. Hänen keskittymisensä yksilöihin ja se, miten hän kommunikoi, on mielestäni loistavaa.
Nelson on ollut Arsenalin kirjoilla lapsesta asti, ja haluaa asian pysyvän samalla tolalla.
– Totta kai haluan saada edelleen uuden sopimuksen, ja olen valmis antamaan kaikkeni sen edestä.
Nykyinen sopimus päättyy ensi kesänä.
LUE MYÖS:
- Anthony Gordon pani Espanja-tappion käytännössä yhden pelaajan piikkin
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne

- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina