Cristiano Ronaldo uskoo siirron olevan paras ratkaisu molemmille osapuolille – kertoi milloin aikoo lopettaa uransa
Cristiano Ronaldon on määrä poistua Manchester Unitedista tammikuussa.
Ronaldo jäi syyskaudella hyvin pienelle vastuulle Manchester Unitedissa ja on sittemmin ajautunut erimielisyyksiin Erik ten Hagin kanssa.
Ronaldo antoi puhuttaneen haastattelun Piers Morganille, jonka uskotaan yleisesti olleen suunniteltu niin, että Ronaldo puhuu suunsa puhtaaksi Manchester Unitedista ennen kuin jättää seuran talvella.
Morgan tiedusteli, missä Ronaldo aikoo pelata tulevaisuudessa. 37-vuotias hyökkääjä ei vielä tiedä, palaako hän tammikuussa Manchester Unitediin vai ei.
– On vaikea sanoa mitään tällä hetkellä, koska olen keskittynyt MM-lopputurnaukseen. Kyseessä on todennäköisesti urani viimeiset MM-kisat. Nämä ovat jo viidennet MM-kisat, joihin osallistun. En tiedä, mitä MM-lopputurnauksen jälkeen tapahtuu, mutta kuten sanoin aiemmin, kannattajat ovat aina sydämessäni ja toivon heidän olevan minun puolellani. Palasin Manchester Unitediin tai en. Kukaan ei ole täydellinen. Teen tulevaisuudessakin virheitä. Mutta tällä hetkellä en tiedä, mitä tapahtuu. On vaikea sanoa, koska olen täysin keskittynyt MM-kisoihin ja Portugalin maajoukkueeseen.
Ronaldon mielestä siirto muualle olisi paras ratkaisu molemmille osapuolille.
– Motivaationi ei ole samanlainen kuin muutamia kuukausia sitten. En sano tarvitsevani uutta haastetta. Katsotaan, mitä tapahtuu, koska olen keskittynyt MM-kisoihin. Todennäköisesti olisi hyvä niin Manchester Unitedille kuin minullekin, että saisin uuden haasteen. Mutta jos palaan, toivon ihmisten antavan minun loistaa samalla tavalla kuin olen loistanut muissakin seuroissa viime vuosina.
Ronaldon pelaajaura on päättymässä muutaman vuoden kuluttua.
– Haluan pelata vielä kaksi tai maksimissaan kolme vuotta. Haluaisin lopettaa urani 40-vuotiaana. Se olisi hyvä ikä lopettamiselle. En tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Et koskaan tiedä, mitä tapahtuu.
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin