Gareth Southgate uskoo Englannin olevan valmis päihittämään suurimman kipukohtansa

Gareth Southgate vakuuttaa Englannin olevan valmis nujertamaan rangaistuspotkukirouksensa.
The Three Lions kohtaa tänään neljännesvälierässä Senegalin.
Englanti hävisi kesän 2021 EM-finaalin Italialle rangaistuspotkuilla. MM-tasolla ennen vuoden 2018 Kolumbia-voittoa kolmet edelliset pilkut oli päättynyt tappioon.
– Me olemme olleet kolmessa rangaistuspotkukilpailussa. Olemme voittaneet niistä kaksi. Tietysti se, jossa et onnistu jää vaivaamaan ja pyrit kehittymään siitä, Southgate kommentoi lehdistölle.
– Olemme tehneet sitä viime kuukausina, mutta meillä on tietysti monia osa-alueita, jotka on laitettava kuntoon.
– Pyrimme voittamaan ottelun ja välttämään jatkoajan, jos se on mahdollista ja välttämään myös rangaistuspotkut. Sitä aina toivoo saavansa voiton 90 minuutin sisällä.
– Mutta jos tarvitsemme 120 minuuttia, olemme sekä fyysisesti että henkisesti valmiita siihen.
Englannin hävitessä EM-finaalin Italialle Marcus Rashford, Bukayo Saka ja Jadon Sancho saivat jokainen rasistisia viestejä epäonnistuttuaan rangaistuspotkukilpailussa. Kolmikossa Rashford ja Saka ovat mukana myös Qatarissa.
Southgate on valmis antamaan hyökkääjäkaksikolle uuden mahdollisuuden, jos Senegal-ottelu etenee pilkuille.
– Marcuksen tilastot kertovat, että hän on yksi parhaista rangaistuspotkuissa. Myös Bukayo ampuu niitä nyt säännöllisesti seurassaan. He ovat hyvässä asemassa.
LUE MYÖS!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta

- Liverpool tarjoaa 80 miljoonaa euroa ranskalaishyökkääjästä
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta
- Teddy Sheringham: Marcus Rashford ei ansaitse siirtyä Barcelonaan
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Newcastle kiinnostunut Brentfordin maalitykistä
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla