Man United mukana yli kymmenen seuran ottajaryppäässä – hollantilaishyökkääjä saattaa siirtyä viikoissa
Tammikuun siirtoikkunan alkuun on aikaa enää muutamia viikkoja, ja isojakin nimiä on liikahtamassa. Yksi puhutuimmista lienee PSV Eindhovenin kasvatti Cody Gakpo.
23-vuotias laituri oli kolmella osumallaan mukana MM-kisojen maalipörssin kärkikahinoissa, joista jäi Hollannin pudottua trillerissä Argentiinaa vastaan viime perjantaina. Kisaurakan päättyminen tarkoitti osaltaan myös aktivoitumista siirtorintamalla.
PSV:n urheilutoimenjohtaja, Evertonissa vuosina 2018-2021 vastaavassa toimessa vaikuttanut Marcel Brands myöntää, että lähtö voi olla lähellä.
– On oltava realistinen. Jos miettii Codya ja hänen hintalappuaan, tietää että Euroopassa on 10-12 seuraa joilla on hänen hankkimiseensa varaa.
Gakpon itsensä on kerrottu olevan halukas siirtymään Manchester Unitediin, joka varmasti kuuluu Brandsin edellä mainitsemiin seuroihin.
– Tarkoista summista ei ole keskusteltu, mutta jos oikea seura löytyy, Cody haluaa lähteä, johtaja jatkaa seuran talkshowssa.
– Kyse täytyy kuitenkin olla PSV:n siirtoennätyksestä.
Transfermarkt arvioi tällä kaudella Eredivisiessä tehot 9+12 pelaamissaan 14 ottelussa takoneen maajoukkuepelaajan markkina-arvoksi tällä hetkellä 45 miljoonaa euroa.
On kuitenkin muistettava, etteivät siirtohuhut välttämättä tarkoita vielä paljoa.
– Median perusteella näyttää siltä, että seurat jonottavat meidän puheillemme, mutta tosiasiassa emme ole kuulleet kenestäkään. Olen puhunut Codyn kanssa, hän pitää nyt 10 päivän loman. Jos jotain on tekeillä, ehkä hän ja hänen edustajansa tietävät siitä, me emme kuitenkaan vielä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valioliigan pienin stadion kasvaa – Bournemouth julkisti mittavan laajennussuunnitelman
- Englantiin siirtynyt hyökkääjä: Näin Serie A ja Valioliiga eroavat toisistaan
- Wayne Rooney: Tottenhamista on tullut Valioliigan alemman keskikastin seura
- Telegraph: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn maalivahdista
- Gary Neville: Tämä oli Rúben Amorimin suurin virhe Manchester Unitedissa
- Jamie Redknapp: Tottenham taistelee putoamista vastaan – ”Jos he eivät ole varuillaan…”
- Tottenham-luotsilta suorat sanat joukkueestaan: ”Olen todella pettynyt ja suuttunut”
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”

- Jamie Carragher ei pidä Tottenhamin putoamista mahdottomana
- Tottenham-luotsilta suorat sanat joukkueestaan: ”Olen todella pettynyt ja suuttunut”
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Loppuhetkien maali ratkaisi Liverpoolin ottelun
- Jamie Redknapp: Tottenham taistelee putoamista vastaan – ”Jos he eivät ole varuillaan…”
- Kestättekö paineet? Mikel Artetalta tiukka viesti Arsenalin pelaajille: ”Menkää toiseen seuraan”