Milloin suurseura vie seuraavan Brighton-tähden? Maailmanmestari seuralle ”mukava ongelma”

Argentiinan kanssa maailmanmestaruutta juhliva keskikenttäpelaaja Alexis Mac Allister edustaa seuratasolla Brighton & Hove Albionia – ainakin toistaiseksi.
23-vuotiaan tähti on ollut nousussa jo ennen juuri päättyneitä kisoja, eikä isoimman pokaalin nostelu varmasti osakkeita ainakaan laske.
Brightonin tyhjentäjäisissä on kunnostautunut ennen muuta niin managerin, muuta johtoporrasta, kuin myös puolustaja Marc Cucurellan seurasta itselleen poiminut Chelsea. Yves Bissouman puolestaan osti tänä vuonna Tottenham Hotspur, ja Neal Maupayn Everton. Mac Allisterin nimi on varmasti, yhdessä Leandro Trossardin kanssa, useamman huomattavasti Seagullsia isomman seuran papereissa.
– Häntä tullaan jahtaamaan, se on varmaa. Olemme tilanteesta varsin tietoisia, mutta pyrimme pitämään hänet täällä niin pitkään kuin mahdollista, Brightonin toimitusjohtaja Paul Barber sanoo.
– Tämä on meille mukava ongelma. Totta kai, kun henkilökunta tai pelaajat pärjäävät hyvin, isommat seurat havahtuvat. Tässä ovat kyseessä paljon meitä varakkaammat tahot, emme ole niin naiiveja ettemmekö ymmärtäisi tilannetta.
– Me emme voi tehdä muuta kuin varjella etujamme olemassa olevien sopimusten nojalla, ja toivoa pystyvämme pitämään pelaajat mahdollisimman pitkään. Tässä on kuitenkin kyseessä vasta 23-vuotias, juuri maailmanmestaruuden voittanut nimi, joka alusti loppuottelussa ikonisen maalin.
Mac Allisterin sopimus Amexilla jatkuu kesään 2025, minkä jälkeen Brightonilla on vielä vuoden mittainen optio. Tämä tarkoittanee tuottoisaa lähitulevaisuutta.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa
- Athletic: Galatasaray kiinnostunut Manchester Cityn topparista
- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä
- Athletic: Nicolas Jackson valmis jättämään Chelsean
- Manchester Cityn kesähankinta lähetettiin lainalle
- Taas uusi pelaajakauppa – Wolves osti Kamerunin maajoukkuepelaajan

- Liverpool myi Skotlannin maajoukkuepelaajan toiseen valioliigaseuraan
- Saako Man United kaupattua hylkiönsä Napoliin?